kerron, olen, leikin, näytän ja odotan

Hei, olen 18-vuotias lukiolaistyttö.
Nukun, syön, pelaan, luen, dataan, pälpätän ja kiukuttelen.

Entäpä sinä?

MAALIS-TOUKOKUU 2009

21.5.2009 Nanohan seiyuu - Spiritual Garden
Buhhhh... *kuollut, kuolleempi, kuollein* Nyt on koeviikko. Historian ja psykologian kokeisiin luin ihan kamalasti. No, kyllähän ne ihan hyvin menivätkin. Äikän kokeisiin en paljon lukenut, mutta siinä olikin pelkkä vastausteksti. Tein kuvikseen sarjakuvan, josta tuli angsti ihan tarkoituksella. :D Ja tänään olen yrittänyt lukea ja laskea matikkaa, muttei siitä tule mitään. Mää en vain hallitse niitä vektoreita. Joku tason yhtälö ilman annettua normaalivektoria on vaikea määrittää. :X Voi mua.

Bubble tuli eilen luokkaretkeltä. Se toi sieltä kivoja permanenttikyniä, joilla sitten piirtelin. Mari-Chanille synttärikortin ja kuvan, missä on Tekken kolmosen Ling Xiaoyu punaisessa ja sinisessä asussa, ja ne makaa sillain nurmikolla. Ü Siitä tuli ihan hieno, se nurmikko on kiva. Harvemmin osaan piirtää makoilevia ihmisiä, mutta se kuva ihan onnistui, kiitos Bubblen kynien. <3 100 theme challengesta on täten 44 kuvaa tehty! Yay, yai~! Tavoite olisi että ennen lukion loppua saan 100 themet tehtyä. :D En aseta liian kovia tavoitteita.

Ulkona on ihanaa! Tänään oli sellainen keväinen sade, ja kaikki on nyt entistä vihreämpää. Puihin tulee lehdet, kiva. ^___^ Vihreä tosiaan rauhoittaa, se on koeviikolla ihan hyvä. En toisin voi lukea ulkosalla, sillä naapurin kissa tulee heti kiehnäämään, eikä siitä pääse mitenkään ystävällisesti eroon. Joten pitää lukea sisällä. Niin, ja syy miksi dataan nyt on se, että Juholla on kaveri ja ne dataa kovaan ääneen (..) Äänet kuuluu keittiöön, missä yleensä opiskelen (..) En voi melun takia laskea matikkaa kunnolla. Psykologian vihossa on aina noita nuolia. Tästä asiasta sitten seuraa tätä ja niin poispäin. Uärgh. Haluan sen kesäloman. TT^TT Mietin liikaa koulua ja sekoan kohta. BuAHAHAHAHHAY.

Helatorstai on vapaa ja se on kiva juttu. Valvoin viime yönä aika myöhään, koska saunakin lämmitettiin niin myöhään. :X Oltiin me Bubbliksen kanssa vielä puoli kahdelta hereillä, ettei sen puoleen. Söin eilen pussillisen purkkaa. Pitäisi syödä purkan sijasta vaikkapa leipää. Jotain hyvää pullaleipää. :3 Mmmmm. Ja muuten, mun nuudelit loppuivat. Juholla on enää. Meillä ei ole ruokaa ja mää kuolen. X_X Teetä vain juon ja lasken matikkaa. Ja sitten, kun joku menee väärin, niin nälkiintyneenä raivostuu viholle tai laskimelle tai lähimmälle elävälle tai elottomalle olennolle. Ikävää.

Mutta suhteellisen hyvillä fiilingeillä siihen nähden olen, että saan todennäköisesti matikankokeesta ensimmäisen seiskaa huonomman lukion aikana. :''D Yyyyh. Jos ei suju, pitäisikö vaihtaa lyhyeen matikkaan? No en mä varmaan. Tulee liian vähän kursseja, ja kyllä tää tähän asti on mennyt ihan hyvin. 'Hyvä' on hyvä sana tähän, koska kasi on sananmukaisesti hyvä. Jeij!

Ostin NANAn seitsemännen osan (Nana nanas), mutten ole kerennyt lukea sitä, kuten en muitakaan mangojani. Yhyy. Mutta katsoin eilen Love Hinan ekan DVD:n uudestaan, ajattelin tässä lähiaikoina katsoa ne kaikki läpi. Se on ihan hauska sarja kyllä, mutta Love Hina -likkoja ärsyttävämpiä ihmisiä ei maailma päällään kanna. :'3 Ja se suomennos on kaamee. Kaora Su on neljännen DVD:n yhdessä jaksossa kirjoitettu Kouluksi. T________T Ei elämä. Kaikesta sitä maksaa. Ja jossain Anime-lehdessä sanottiin, että fanisubbaukset on yleensä huonompia. Ja paskat on!

Pitäisi päivittää Kineko Ichigossakin, mutta on liikaa tekemistä. x3 En edes muista kaikkea, mitä olen luvannut tehdä. Ainakin lukea erään nettiystäväni tarinoita. Sen muistan. Mutta olen lupautunut muuhunkin, kaa~na? Kesälomalla sitten. Ei enää paljon. Puolet kokeistakin on tehty! ^_^ Sitten, kun on matikan, enkun ja ruotsin kokeetkin ohi, voi ottaa rennosti. Hyuuguu... vaikeimmat kokeet jäljellä. X'D Matikka on matikkaa ja kielet ei aina luista. Mutta voin hyvällä tuurilla saada ruotsista kasin! Ja enkun kirjoitelmasta tuli ysi, bwaha. :) Nyt olen niin ylpeä, ettei ylpeämpää ole. Hitsiiiii. En vieläkään tiedä niitä mun ensi vuoden kursseja kunnolla. Mistään ei saa mitään selkoa. XD Ja opo on varmaan kyllästynyt mun valitukseen niistä kursseista.

Sanoitukset Rölli-lauluun:
"Tässä tulee hirmuinen rölli,
ja on mulla metsässä laskin.
Ja sillä mä laskeskelen,
ja yhtälöitä ratkaisen.

Yksi kaksi kolme neljä,
Yksi kaksi kolme neljä,
Yksi kaksi kolme neljä,
Viisi.

En pluslaskufani mä oo,
ei kertolaskut ongelmia tuo,
mut jakolaskuist mää tykkää en,
kosk' mun laskin niitä laske ei.

Yksi kaksi kolme neljä,
Yksi kaksi kolme neljä,
Yksi kaksi kolme neljä,
Viisi."




10.5.2009 Shugo Chara! opening 3 - Co.no.mi.chi
Jou. Ling Xiaoyu voitti. Olen pelannut Tekkeniä ahkerasti, etenkin kolmosta. Se on niin ikimuistoine ja rakas peli. <3 Tekken Forcea mennään ja sitten Survivalia (jossa voitin 18!). Go Ling! XD En oikeastaan osaa pelata millään muulla, kun olen pelannut samalla noin yhdeksän vuotta. :D

Viime viikko oli yhtä sekoilua. Olin ihan uupunut ja kärtyinen koulun takia. Joka toinen päivä oli olo, että pystyn mihin vain ja minusta voi tulla mitä vain, ja sitten minusta tuntui, etteivät arvosanani riitä mihinkään. Se oli sellaista mielialojen jatkuvaa vaihtelua ja olin itsekin ihan sekaisin. Leikin niillä kursseillanikin niin paljon, ettei mitään rajaa, enkä ole edes varma enää, millä kursseilla olen. Mun pitää opiskella yhteiskuntaoppi itsenäisesti, jos aion kirjoittaa sen kolmannen vuoden syksyllä. Keväällä en voi, koska se menee päällekkäin uskonnon kanssa. Ja sen kirjoitan sitten keväällä. Ääääärgh! Ja iskän ja äitin mielestä mun pitäisi jättää uskonto pois, koska en kuitenkaan tee sillä koskaan mitään. Ja sitten ne vitsailee, että musta vois tulla pappi. Mua ei naurata yhtään! XDDD On ehkä tyhmää opiskella uskontoa, jos aikoo erota kirkosta... mutta uskontohan on mielenkiintoista ja on kiva opettajaksin. Oh why, oh whyyyy~~!

Äiti tilasi mulle eilen Shugo Chara!n kuudennen ja Kamichama Karnin Chun neljännen. <3 Gakuen Alice 7 kehtas olla loppu tjn. Ja kutosen saan sitten Moonyltä, hmmm... Pääsen kunnolla lukemaan mangaa vasta kesällä, nyt on kädet täynnä ton koulun kanssa. Hitto se itsenäinen kurssi! XD Ja englanti ja ruotsi. Mutta meen ennen ruotsinkoetta ruotsin preppaustunnille, buahaahhaha. Jos vaikka saisi kasin taas, kun kakkoskurssista tuli seiska. -_- Enkku laskee kasiin... ÄRGH! Saatiin äikästä runokansiot takaisin, ja sain siitä 8½:n, vaikka se oli ihan pimee ja tein sen ihan kiireessä! :'D Yay for me! Siihen olin kyllä ihmeen tyytyväinen, yleensä alan ruikuttamaan kaikesta. Nyt riittää koulupuheet!

Paitsi kuvis! Me tehdään tuotepakkausta skönteistä. Semmoinen skönttiperhe: äiti, isi, mummo, vaari, tyttö, poika, vauva ja pahapaha anoppisköntti. Jenni piirsi sen anopin ja se on ihan paras. Sen kuvan liimasin tuotepakkauksen katolle. Se tuotepakkaus on siis mökin muotoinen, koska se on ns. sköntin koti. Ne sköntit on semmoisia palleroisia. Niissä on riisiä tai jtn yllätyksiä sisällä, ja ne on stressipallon kokoisia. Sellaisia käteenmahtuvia. :3 Sköntti~~lovr! Love love sköntti!

Kello on kymmentä vaille, tai oikeammin kahdeksaa vaille kymmenen, ja ulkona näkyy vielä aurinkoa. Wou. Kevät on kyllä kiva, vaikka tuleekin aina kevätmasennus. On ihanaa, kun ei ole enää lunta. On ihanaa, kun on valoisaa. Se on ihanaa! Tulisipa kesä pian! Minun ja kesän välissä on enää koeviikko... Tuhoan sen... joko Lucyn vektorikäsillä, Death Notella tai Nanohan taikasauvalla. Hiahahaha! Tulen hulluksi. No en, en tule. En saa kirjoittaa semmoista tänne. Tai saan. Enpäs saa. Joo, en saa. Tai saan, mutten halua. That's it.

Äitienpäivä joo. En tehnyt mitään korttia tai muita ystäviä, mutta näytettiin äidille se "Hauskaa äitienpäivää" -video, joka on tehty siitä Pochahontasista. Kirjoitetaankohan se noin? Kuitenkin se Disnayn inkkarityttö. :3 Ne on molemmat hyviä, ykkönen ja kakkonen. Ja Miko ja se koira on niin lol. <3 Uiw~.

Tekkenissä, minun Xiaoyu (koulupuvussa) vastaan Eddy. Ja Bubble sanoo:
"Kyllä lukiolaisten pitää saaja hakata semmsoia ukkoja jokka vaa tanssii!"
Perfect!



28.4.2009 BoA - Duvet
Hei ja kiitos kaikista viesteistä, mitä lette vieraskirjaan lähettäneet. ^__~ Vastaan niihin ilolla, uusi viekku tarvitsee aina ekstramäärän ruokaa, eh? No ei, älkää silti alkako tukkimaan sinne mitään roksaa, vaan inhan asiallisia viestejä. ^^ Kilpailuihinkin on osallistuttu kivan usein. Ja leiskasta tykätään. Kineko on siitä iloinen.

Siitä huolimatta olen angstannut muutaman päivän. Sain lukioaikani ensimmäiset poissaolot tänään: minulle tuli nimittäin englannin tunneilla niin kamala olo, että oli pakko lähteä kotiin. @__@ Pääsen aamulla terveyskeskukseen itkemään näitä pahaolokohtauksia. Sain kai reseptillä kipulääkkeitä. Nam nam. :D

Byäh. Inhoan itseäni, koska olen inhottava. Siis en ole kiva. Mitä enemmän mietin sitä, miten käyttäydyn ystävieni seurassa, sitä varmemmaksi tulen pahalaatuisesta persoonallisuudesta. Iskä on kyllästynyt muhun, koska valitan koko ajan jostakin jotakin, vaikka kai mulla ihan hyvin menee. Niin ainakin kaikki luulevat tietävänsä. Mua paremmin siis, meneekö mulla hyvin vaiko ei. Raastavaa. Tai joo, kyllä mää itsestä välillä tykkäänkin ja välillä inhoan. Olen ristiriidoissa sen kanssa. :--D Yleensä kuitenkin tyydyn inhoamaan itseäni. Harmi vain, olisi kiva olla tyytyväinen edes johonkin. Mä olen täydellinen valittajasielu. Nytkin valitan. ÄÄÄÄÄRGH! Pääni voi poksahtaa, pääsy kielletty räjähdysvaaran vuoksi kahden metrin säteellä päästäni.

Luin Death Noten. Raito. Ooooi. Raito! <3 I'm in looove. Oon vain piirrellyt siitä kuvia ja kattonut videoita ja noita kahta isoa kangasjulistetta siitä, mitkä mulla on seinällä. :'D Iskä ei tykkää tosta, missä Raitolla ei ole paitaa. Sen mielestä Raito ei ole komea. Eikös olekin isäni väärässä? Hänen mielipiteensä ovat vääriä, muaahahahaha! XD Mutta juu. Olen oppinut sietämään Misaa paremmin, mutta inhoan manga-Takadaa enemmän, kuin animeversion Takadaa. Ärsyttävä akka. D: Tapa se, Misa! Raito! Mello! Joku!

Tämä kappale on Serial Experiments Lainin alkumusa. Lain on mielenkiintoinen likka. :D Bubble lovettaa sitä. Meinataan katsoa sarja uudestaan sitten, kunhan vapaudun koulupaineistani (joka ei tapahdu ihan pian...). Voisin sitten kirjoittaa sen esittelynkin ja kenties myös arvostelun, kun on niin ajatuksia herättävä teos se. Juu'u. Ja oho, olen 17. top-100 -listalla. :O Woow! Kiitoskiitoskiitos! <3

Kävin tänään opon juttusilla, sillä (tosi mallilukiolainen taas) olin unohtanut osain kursseista, mitä mulla oli ensvuodelle. ^^' Sain ne sitten selville ja juteltiin muutenkin mun koulunkäynnistä. Sen mielestä mulla menee tosi hyvin. Ja mule tulee lukioaikana kevyesti yli 80 kurssia. O______O Vaikka pitäisi olla vain 75. Aika maagista. Minä olen ehkä päättänyt, minne lähden lukion jälkeen, mutten julista sitä vielä missään. ^--^ Muawa~. Saatte joskus tietää sen, kunhan saan taas ryhdistäydyttyä ja alan rakentamaan kivoja tulevaisuudensuunnitelmia. En kyllä voisi kuvitellakaan meneväni töihin kymmeneen vuoteen! XD Rakastan koulunkäyntiä aika paljon (mutten niin paljon, kuin Raito). En edes tiedä, miksi koulu on kivaa, kun se pentele uuvuttaa minut ja saa pienoisten raivokohtauksien partaalle. Ja isohkojenkin.

Buh. Mua angstittaa yhä. Onneksi tää angstiavatari on kiva. Ja voisi lukea historiaa, kun pitää huomiseksi lukea. Olen kyllä varsiaisen kappaleen lukenut, mutta voisin silti vielä. Ja pitää herätä toosi aikaisin. Puoli kahdeksalta TK:hon, 8.20 kouluun ja neljän aikoihin koulusta pois. Heeeelp meeeee~~! X3



25.4.2009 @Junkmail - Hyvä minä
Löysin viime yönä yhden tosi hyvin tehdyn AMV:n YouTubesta, missä oli tämä laulu. Se kertoi Raitosta, ja lauluhan sopii hänelle paremmin kuin täydellisesti. Rakastan Raitoa! *___* En tajua, miksi kaikki tykkää Ällästä, kun Raito on niin yli-ihana. Kiinnyin tähän kappaleeseenkin heti, vaikka mistään muusta @Junkmailin kappaleesta en ole pitänyt erityisemmin. Tähän rakastuin! Laitoin soittimellekin! Aws nams.

Esc kävi eilen meillä värjäämässä mun hiukset. Nyt ne on punaiset. :3 Olin kampaajalla tiistaina ja mun hiuksillakin on uusi luukki. Ei ole enää sellaisia pitkiä Kisa Sohma -hapsuja edessä. Kisalla on muuten söötit hiukset. Kisa on muutenkin niin kiva. Kyon jälkeen paras Furubassa. Ü Sotkin yhden lehden ihmisten naamoja, kun se väri vaikutti. Oli aika hauskaa. Bubble teki omat lisäyksensä naamoihin sitten myöhemmin illalla.

Valvoin viime yönä johonkin neljään, kun siirsin tämän leiskan tiedostoja nettiin. Oli aika kuolettavaa. Yritin pitää Bubblea hereillä, että se voisi pitää mulle seuraa, kun siirrän niitä, mutta se oli ihan tööt, ja häädin sen joskus kolmen aikaan petiin. Silloin ei ollut enää montaa tiedostoa jäljellä. Tänään poistin kaikki viime leiskan kuvat ja turhat fanilistat. Oma tuskansa sekin, mutten minä sitä hommaa oikeastaan inhoa. :3 Jos inhoaisin, vaihtaisin varmaankin leiskan kerran vuodessa.

Torstaina olin ilman takkia koulussa, ja tänään on ollut ihan älyttömän lämmin! Tänään oli ihan sellainen kesälomafiilis, kun Bubblen kanssa tuolla ravattiin. Käytiin syömässä, ja söin niin paljon jalopeenoja, että alkoi närästää. Mulle käy niin usein, en vain kässää, miksi syön niitä niin paljon. No, kässään. Ne on älyttömän hyviä! :P Namnamnam. Tulista ruokaa Kinekolle. Olen muuten onnistunut vähän laihtumaankin. ^___^ Kun mulla on ollut karkkilakko, energiajuomalakko, limsalakko ja keksilakko. Ja kaikkia muitakin lakkoja, ja mulla on ne yhä. Kyllä siinä selviää, uskokaa pois. Voi syödä kaikkia Fitness-patukoita ja semmoisia. Ja juoda Vichy-vettä ja syödä purkkaa. Not bad.

Minusta tämän leiskan blogiavat on ihania! Saatte nähdä muut myöhemmin, tai sitten katsomaan ne sillain jännästi. Yhdessä on Kazunekin. Kazune on niin söpö! Jos Kamichamassa ei olisi Kazunea, en varmaankaan tykkäisi siitä kovinkaan paljoa. Kazune ja Karin on hyvä ja söpö pari. Olen tehnyt niistä MMV:nkin. ^___^ Ensi kuussa tulee Kamichama Karin Chun neljäs osa englanniksi. Ja Shugo Chara!n kuudes ja Gakuen Alicen seiska. Äiti on jopa luvannut ne sitten tilata minulle. Kiwaa. Koge-Donbon piirustustyyli on kyllä joku maailman söpöilevin. Välillä liika söpöily ällöttää, mutta yleensä rakastan sitä! <3___<3 Tämänkin on söpöilyleiska, kuten se Higurashi-leiskakin oli. Mutta tämä on vielä enemmän. Toivottavasti ette saa yliannostusta kawaii-kuvista.

Ei enää kovinkaan paljon koulua jäljellä. Silti tuskaa. Liikaa koulutöitä. Onneksi sain sen runopaskan ajoissa valmiiksi, mutta sen laatu nyt oli mitä oli... ^^''' Ja sain ruotsin sanakokeesta paremman kuin aikoihin! 13½/15! Se on hyvä. 8D HYVÄ MINÄ (onnistuin ja tein sen taas)! Nojoh. Saatiin uusi historian opettaja. Sen opetuksesta tajuaa paremmin. :3 Ehkä innostun nyt Suomen historiastakin. Mun kuviksentyö ei etene kovinkaan hyvin, koska en osaa leikata suoraan. Edes askarteluveitsellä. Onneksi Jenni ja Gipii auttavat minua! 8D

Olen nyt hyvällä fiilingillä. Minua vain vähän lannistaa välini yhteen kaveriini. En edes tiedä riitelemmekö, se jäi vähän auki... Mutten halua pilata fiilistäni sillä! ^^ Ostin Death Noten toiseksi viimeisen osan, ja pelkän selailun jälkeen olin ihan "RaitoRaitoRaito" -mielellä. Ihkutus on kuolemansynti. Ihkutan Furuban Kyotakin. Ihkutin sitä kyllä enemmän joskus seiskalla ja kasilla. Silloin ihkutin kaikenlaista melko herkästi.

Lumet ovat menneet pois. Juosseet pois. Kauas pois. Toivottavasti sitä ei tule enää. ^__^ Tykkään nykyään keväästäkin enemmän, vaikka kesä on ehdoton ykkönen. Talvi jää varmaan viimeiseksi, vaikka lumihiutaleet ovat kauniita. Voisin vaikka järkätä nuita fanilistojani johonkin kivaan järjestykseen. :3 Vaikka pitäisi tehdä tehtäviä. *köh köh* Toivottavasti tykäätte leiskasta! <3



19.4.2009 Vertical Horizon - Miracle
Äww. Tämä on kaunis biisi. Bongasin sen joskus tossa muutama kuukausi sitten (hiihtoloman alussa?) yhdesä Chiikabomin tekemästä Full Moon -musiikkivideosta. Vaikken siitä animesta tai sen tyylistä tykkää yhtään, niin se oli tosi kaunis! Ja on toki vieläkin. Mun täytyy oppia kirjoittamaan preesensissä. D: Mutta tein tänään suomenkielisestä angstilaulusta Full Moon wo Sagashite mangamusiikkivideon: Vie Mitsuki sinne missä ei satu. Watch it and add some comments! <3 Mun enkku on aika perseestä, mutta sain kakkoskurssista ysin. O_O Onkohan opettajamme tärähtänyt..?

Tämä ei tosiaan ole enää mikää päiväkirja, no ei ole koskaan ollutkaan, mutta kirjoitan niin harvoin. Mun piti oikein ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa. Ajattelin höpöttää ja ihkuttaa teille tiettyjä mangasarjoja. Ja kertoa elämäni tylsyydestä. Olen kyllä ollut itsetutkiskelevainen viime aikoina. Ehkä se johtuu siitä psykologian kurssista. Olen tullut siihen tulokseen, että olen vähän turhan pessimistinen ja kaiken lisäksi epäsosiaalinen ja itserakas. Työmoraali mulla on suuri, tai tässä siis koulumoraali. Ja hmm. En tiedä. Iskän kanssa on tuumannut pää muuntamaan otteeseen räjähtää, kun se yrittää muovata musta jonkin sortin pissistä. --__-- Pyh. Se psykologian suorittaminen sujuu muuten ihan ookoo, ja saan Gipii-rakkaalta muistiinpanotkin, kiitos niistä! <3 Ja Gipii kirjoittaa niin tiiviiseen, että se on hassutassua. Oon siitä varmaan ennenkin selittänyt. Millaisiin rajoihin pihi voi mennä? :---D

Aprillipäivänä olin äitin ja mummon kanssa Kokkilassa. Ostin kolme kirjaa Lovelessiä. Eilen olin Mari-Chanin kanssa Kokkilassa, ja ostin kaksi Lovelessia. Mulla on kutoseen asti niitä nyt. \o/ Silloin aprillipäivänä ostin myös Serial Experiments Lain:in boksin, tai siis äiti osti sen ikärajan takia, mutta mää sen maksoin. Se on ihana sarja! <3 Bubble rakastui Lainiin täysin, ja meinaa hankkia samantyyliset hiukset. :'D Sillä on muutenkin ollut kauheita innostuksia näyttää pojalta. Päästään kampaajalle tiistaina, eli 21.4. Meinaan sitten sen jälkeen värjätä punaiseksi hiukset, jos Esc jaksaa tulla värjäämään hiukseni. ^_^ Perjantaina sain Orange Planet kakkosen. Se oli hyvä, Amanatsu on paras hahmo, kun se on niin söpölipöpöli. Mulla oli käytetty bilsan ykköskurssin kirja, ja siellä luki yhden oravakuvan vieressä "söpölipöpöli", niin olen ottanut sen sieltä sanavarastooni. :3

Saatiin toikkaritkin, siitä varmaan puhuinkin. Sain kaksi kymppiä, woohoo! Ja matikastakin sain ihme ja kyllä kasin. Kymppejä oli bilsa ja uskonto. I was happy. I am happy. :D Mulla toisin ei ole sitä toikkaria enää, koska annoin sen ryhmänohjaajalle perjantaina. Mutta juu... äikän kanssa mulla ei mene niin hyvin, koska pitää tehdä semmoinen runokansiopaska, enkä ole edes aloittanut. Ja se pitäisi palauttaa torstaiksi, mutta olen keskittynyt niihin psykologian tehtäviin. X___X Jos totta puhutaan, olen jatkuvasti tosi stressaantunut, mutten tee stressini eteen mitään. Pahennan sitä vain stressamalla sitä, että olen stressaantunut, enkä tee mitään jnejnejne. Ja se eij hyvä!

Mulla on matikasta nyt vektorikurssi, ja hyvä jos tiedän, mitä vektorit ovat. --__-- Mahtavaa. No, kai ne jotenkin luonnistuvat? Pakko! Must! Kirjoitin muutes muistiin matikanvihkooni yhden keskustelun viime viikolta, kun tein läksyjä ja mussutin purkkaa (olen alkanut syömään kamalasti purkkaa...):

Juho: "Anna ny purkkaa!"
Minä: "Enkä anna"
Juho: "Sä annoit äitillekki"
Minä: "No se kiristi mua"
Juho: "Mäki kiristän!" *tulee saksien kanssa*
Minä: "Toi on uhkailua senkin pälli"
Juho: "Aijjaa" *laittaa sakset pois ja lähtee dataamaan*

Perjantaina meillä oli äikäntunti, jossa rakas opettajamme ei onnistuneesti ollut paikalla. Ja arvatkaas, teinkö siellä yhtään mitään? En paljoakaan. Luettiin Jennin kanssa runoja ja näytelmiä oikein tunteella, kyllä se vähän silloin nauratti. Gipii vain kirjoitti, eikä suostunut pelleilemään meidän kanssa. :< Mutta Jennillä on tänään synttärit, onneksi olkoon! Jajaja... se teki mulle sen hyvityskuvan (Syaoran x Sakura) ja laitoin sen eilen seinälle. Se pn niin söpö! Jenni on taitelija. *ihkutus* Noi kirsikankukat on noissa niin kivan värisiä... <3 Keksittiin muutes perjantaina uusi sana: sköntti. Sköntti on vastaus kaikkeen ja skönttiä on kaikkialla! ... voisin poistua tekemään jotain yleishyödyllistä, mm. läksyjä.



28.3.2009 Ayano Tsuji - Kaze ni Naru (acustic)
Nostalgiaa. Kissojen valtapalli. Tämä on kyllä ihana laulu ja tämä ihana versio siitä. Se tekee minut hyväntuuliseksi. :3 Vaikka olenkin viime aikoina ollut vähän keskinkertaisella tuulella. En pahalla, mutten hyvälläkään. Tai siis silleen. Nytkin ollaan keskellä koeviikkoa. Kolme koetta mennyt: bilsa (meni ok), enkku (meni ok) ja eilen matikka (meni päin *täytä haluamallasi sanalla*). Maanantaina uskonnon koe ja tiistaina maantiedon, sitten olen vapaa. Ja aprillipäivä on mulla täysin vapaa. Joudun vissiin lähtemään Kokkilaan katsomaan rillikehyksiä silloin. Mun näkö on molemmissa silmissä -1.75, eli pitäisi alkaa käyttämään rillejä 24/7, mutten sitten tiedä, viitsinkö.

Ulkona on ollut tosi nättiä ja monena päivänä! Nytkin on! Käveltiin eilen Bubblen kanssa pellolla, kun se hanki kestää. Oli kyllä tosi kaunista, mutta olin tulla lumisokeaksi! xD Voisi nytkin jossain välissä mennä tuonne kävelemään, on niin nättiä.

Sain eilen Fantsutilausmangani! 6 kirjaa. Furuba 22, Guru Guru Pon-chan 4-5, Tsukuyomi: Moon Phase 3 ja DearS 5-6. :---D Yay. Toisin olen lukenut tuota Moonyltä saamaani Lovelessia, taisin rakastua sarjaan uudestaan. Tai en nyt ihan rakastua, mutta se on hyvä. Ja se ei tunnu enää niin sekavalta, kuin silloin kun katsoin sen (siitäkin on semmoiset 3 vuotta). Mangan piirustustyyli on aika ihanaa. Ja muuten, en vihaa Yuikoa enää. Go Yuiko~! Luin Death Note kympin torstai-perjantai välisenä yönä loppuun, ja näin unta, missä oli Raito. ^^<3 Jaaaaa~~. Netistä olen lukenut sellaista sarjaa, kuin Love Monster. Jos nyt totta puhutaan, se on hiton pervo. Mutta siinä on nätti piirustustyyli ja söpöjä mangamiehiä! :D Jos se menee liian pervoksi, pitää keksiä jotain muuta. Ellei se sitten ole ihan juonellisestikin mielenkiintoinen. Tähän asti sen juoni on ollut vähän "ööh?".

Tosta Raito-unesta tuli mieleen, että näen nykyään paljon painajaisia. D: Mutta en muista viime yön unta. Viime yö oli toisin muuten täyttä helvettiä, koska äiti päätti tulla huoneeseeni nukkumaan noin kahdeltatoista, enkä voinut dataa sen myöhempään. Yritin nukkua äidin veressä, mutta se rohisi nuhaisesti ja sen henki haisi, joten menin olohuoneen sohvalle nukkumaan. Heräsin kuuden maissa siihen, kun iskän kännykkä herätti keittiössä ja laitoin sen kiinni (silloin aurinko nousi ja se oli tosi nättiä!). Menin takasin nukkumaan, mutta rakas äitini tuli seitsemältä räpläämään iskän uutta puhelinta siihen olkkariin. --__-- Että kiva. Sitten olin kärtyinen ja luin Lovelessia.

Oltiin viime viikonloppuna Kokkilassa (Kokkila = Kokkola, muistakaas!). Äiti oli ihan vauhkona, kun se yritti etsiä Juholle jotain housuja. XD Ja hmm. Minä sain uusia vaatteita. Päättäjäisiin mekon ja kolme paitaa. <3 Ne on ihania. Ja elokuvan. Se oli surullinen. Mutta hyvä. Haha. Kuitenkin, kun äiti toi sellaisen hirveän törpön käsisaippua, iskä innostui siitä vääntämään vitsiä:

Isi: "Yleishiusshampoo! 1,5 litran pullo! Sopii koko perheelle, riittää 250:neen pesukertaan!" ja "Loreal, koko kehon yleispuhdisusaine! Kymmenen litran kanisteri! Nyt tarjoushintaan 3 euroa!"

Se oli paikan päällä hirveän hauskaa. Äiti oli kyllästyä meihin, kun vain naurettiin siellä, ettäs näin. Se on aina vähän semmoinen, kun iskän kanssa shoppaa. :''3 Ja iskä osti sieltä silloin sen kännykän, jonka kameraan se rakastui oitis. Se kuvaa jatkuvasti. Pikkupoika. XD

Moony on tulee tänne näin. Tarkoitus olisi hänen kanssaan olla tänään jossain välissä. Ja palautan Moonylle sen Never Give Up! -mangan. :--) Ja pakotan hänet lukemaan NANAt. Hän voisi tykätä niistä, sen tyylinen manga. Mun piti pakottaa se lukemaan myös Cherry Juice, Card Captor Sakura ja Shugo Chara!, muttamutta... No, hej på dag!



16.3.2009 Nanohan seiyuu - Little Wish -lyrical step-
Yhtään tarkemmin en sitten tämän kappaleen esittäjää tiedä. :''D En ole muutes katsonut sitä Nanohan kolmatta kautta, StrikerSiä. Katson ehkä joskus. Sen verran paljon kiinnyin päähenkilöön. >3 Löysin photobucketista kuvan, jossa oli vihainen Nanoha ja siinä luki alla (enkuksi tietenkin) "Kuka sanoi, että demoni pukeutuu mustaan?". Taikka jotain sinnepäin. Mutta se oli harvinaisen hyvä kuva. ^^ Ja tämä kappale on tosi söpö. Myös samaiselta naiselta Spiritual Garden (A's -kauden ending) on söpö. Söpösöpö laulu.

Ulkona sataa lunta, vaikka piti tulla kevät. :< Toi on Clannad-lunta, sillä siinä alkumusassa se lumi on juuri tuollaista. Lumisade on kaunista ja kivaa, mutta muuten en lumesta tykkää. Ja nyt pitäisi tulla se kevät jo! Äkkiä-tänne-heti-mun-kevät. Vaikka masennun aina hieman pahemmin keväisin, mutta auringonvalo ja lumen katoaminen virkistävät mieltä. :D Mulla on seiskaluokalta jotain vanhoja päiväkirjatekstejä, joissa angstaan kevätmasennusta. Nykyään angstaan koko ajan kahta kertaa pahemmin kuin silloin keväällä. x3 No ei. Mulla on happy-kausia ja surullisen kuuluisia angsti-kausia, joista valitan kaikille ihmisille. No en kaikille. Moonylle ja iskälle. Iskällä menee yleensä hermot. :D

Puhuin eilen Moonyn kanssa tunnin ja 12 minuuttia puhelimessa. Maratoonipuhelut ovat minun alaani. <3 Juttelimme kaikkea hauskaa ja ei-hauskaa. Moony lainasi minulle silloin joskus hiihtolomalla mangan Never Give Up, ja aloin eilen lukea sitä. Olen saanut kolme chapteria luettua. Se on ihan hyvä manga, ainakin nätisti piirrettyä. Mutta se on valeyaoita. Se tyyppi (Kiri) on oikeasti tyttö! TT^TT Kun sitä selaa, luulee, että se on yaoita. Väärin, se ei ole yaoita. D: Mutta ihan hyvä silti. Se Akira-tyyppi siinä on aika söpö. Ü Onnistuin saada koulussa Escin ja Jennin luulemaan, että se olisi yaoita. >:D Mutta paljastin kyllä heti totuuden. Julman, kylmän totuuden. No, ei se yaoi niin hyvää ole. Yleensä yaoi-sarjojen juoni on ihan sieltä takapuolesta peräisin.

Clannad-lumisade lakkasi.

Mua stressaa seuraava jakso kamalasti. @_@ Ja koeviikko (alkaa 25.3). Ja kaikki! ÄWRGH! Saatiin tänään viimeisen jakson lukujärjestykset. Ei näytä kovin kivalta, paitsi kuvis, matikka ja historia on kivaa. Äikkäkin menee hyvällä tuurilla. Mutta enkku ja ruotsi ei mene! >_< Mutta tuo psykologian kurssi, minkä itsenäisesti suoritan, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, että ehkäpä jaksan sitä kunnolla opiskellakin. Ü Ehkä. Jos mulla ei ole liian vähän aikaa (dataa) opiskella.

Sietämätöntä inhoa biologian opettajaa kohtaan. Kaikki siinä ihmisessä vain ärsyttää mua, vaikkei se niin paha ole. Kun sitä välillä miettii, niin voi tulla tulokseen, että se on ihan kiva, mutta kun on sen tunnilla, niin kuolee tylsyyteen/ärsytykseen. D: Se on surullista. Ikävä tapa kuolla. Paitsi että kuolen aidsiin, jonka sain ruokalassa. Esc keksi kehittyneen aidsin. Söin nimittäin Gipiiltä viinirypäleen, ja kun kuskasimme sitä Gipiin lautaselta mun lautaselle, se tippui pöydälle. Iik. Ja mää söin sen silti ja Esc sanoi, että siinä on aids. Mää en kyllä usko sitä, oisivat yläastelaiset räkineet siihen pöytään vaikka kuinka paljon, ei mulla aidsia ole! Parta vain kasvaa! No ei kasva. Se on sairaus, joka ajaa ihmisen hermoromahdukseen. No ei. Se aiheuttaa uneliaisuutta. Ei sitäkään. Minä olen entistä terveempi. Genki desu. :) Miksihän kirjoitin tuosta kamalan saarnan?

Siellä sataa yhä lunta, muttei se ole enää Clannad-lumisade. Mun on vaikea nähdä sitä, koska olen niin likinäköinen. Pääsen keskiviikkon optiikolle. Ja sain viime viikon keskiviikkona sieltä ilmaiseksi silmälasikotelon, missä on ronsuja siis norsuja ja se on söpö.

Esc: "Monesko päivä on 31.3?"



8.3.2009 Nana Mizuki - Innocent Starter
Olenko minä ainut, jonka mielestä tämän laulun nimi on epäilyttävä? Eniveis, laulu on nätti, ihana, kaunis, täydellinen ja kaikkea. Tämä on Nanohan ekan kauden alkutunnari. Nana Mizuki jyrää taas! <3 Se teki kyllä hyvän työn Nanohan Faten ääninäyttelijänä, melkein yhtä hyvän kuin Shugo Chara!n Utauna. Tsukiyomi Utau ei kuulosta yhtä hyvältä, kuin Hoshina Utau.

Koko tämän viikon olen angstannut. Yhtään hyvää moodia en ole Sooda-kirjaankaan pistänyt, vain rastisuita ja itkunaamoja. Mää en vain siedä sitä erästä, joka meidän porukassa roikkuu. Olen meinannut muutamaan otteeseen kysyä siltä, miksi se vainoaa mua. Ja toisekseen, vihaan päivä päivältä enemmän biologian ja maantiedon opettajaamme. :'D Ei hyvä. Tai välillä musta tuntuu, että inhoan lähinnä kaikkea, varsinkin sitä, että inhoan kaikkea. Minä siis inhoan sitä, että inhoan kaikkea. Yritän päästä siitä eroon, sillä mua ahdistaa olla näin ärsyttävä kaikille. D: Ja hmmm. Vihaan hiuksiani samalla, kun tykkään niistä. Ristiriitaista.

Koulusta sen verran, että masennuin kouluun perjantaina täydellisesti. Nukun joko liikaa tai liian vähän, riippuu päivästä. Sitten olen koulussa todela väsynyt. Sain valtiokokeesta kutosen, ja en ole aikoihin masentunut mistään niin naurettavasta asiasta niin paljon. Aion suorittaa seuraavassa jaksossa sen yhden psykologian kurssin itsenäisesti ja sain perjantaina tehtävät, mitkä pitää tehdä, ja täytyy myöntää, että helpotuin vähän, vaikka niitä onkin paljon. Ja se biologian lehtileike-portfolio kyrsii niin tavattomasti, että mun pää räjähtää kohta. :3 Ja sitten se ensi perjantain testi (josta pitää tulla parempi kuin valtiokokeesta ja mun pää poksahtaa oikeasti). Huomasin juuri, että tämä teksti kuulostaa tavattoman ärsyttävältä.

Mahou Shoujo Lyrical Nanoha on pimeä taikatyttösarja. Taikatyttöjä pojille. Se on selvästi shonen-sarja. En ymmärrä, miksi kaikki rakastavat Fatea niin kamalasti, musta Nanoha on paljon kivempi! :3 Mutta kaikkein parasta koko sarjassa on ne taikasauvat, jotka puhuvat englantia. Vitan sauva, Nanohan sauva ja Faten sauva ovat parhaita! Nanohan sauvalla on paras ääni. Varsinkin, kun se sanoo "Yes, my master" ja "Shooting form" ja... mitä vain. Se on ihana! Haluan sellaisen taikasauvan ja samanlaisen pinkin taika-auran kuin Nanohalla. No, enpä ehkä. Voisin muutes cossata Nanohaa niissä vaatteissa, missä sillä on se iso keltainen huppari, punainen hame ja mustat sukat ja... jotain. Se sen taikatyttöasu on liian haastava. Kasvaisivatkohan hiukseni niinkin paljon Animeconiin mennessä?

Tilasin mangaa tällä viikolla samalla, kun kävin tilaamassa historian vitoskurssin kirjan. Se on Suomen historian kurssi, eli se ei kiinnosta mua, mutta ajattelin käydä kaikki historian kurssit ja ehkä kirjoittaa historian. Alunperin piti kirjoittaa bilsa, mutta se opettaja söi mun aivot. Se sijainen oli niin kiva! <3 Miss U. No niin, ne mangat, tilasin kuusi kirjaa: DearS 5-6, Guru Guru Pon-chan 4-5, Gakuen Alice 6 ja Fruits Basket 22 (jos se nyt kerkeäisi tulla :3). Olen päättänyt kerätä DearSin ja Pon-chanin kokonaan, eiväthän ne pitkiä ole, hmm? :3 Tulisipa Shinshi Doumei Cross suomeksi nyt! Se tulee kuitenkin joskus, niin olen päättänyt, etten osta sitä englanniksi. Mutta onhan nyt tuo Orange Planet, NANA ja Death Note, mutta silti sekin olisi kiva. Toisin kukkarolleni se ei olisi kiva. Minulla ei kyllä ole kukkaroa, vaan lompakko. Lucky Star -lompakko, joka on vaaleanpunainen ja siinä on Konata Izumin kuva.

Naistenpäivä ja iskä laittaa ruokaa. Se onnistui kuitenkin suututtamaan meidät kaikki niin täydellisesti, että en syö. Bubblekaan ei aikonut syödä. Iskä on muutenkin olut viime aikoina tosi rasittava, äiti myös melko. Tai ehkä sekin johtuu minusta. Jos kukaan ei ole ärsyttävä, minä vain muutan kaikki pään sisälläni ärsyttäväksi. On se jännä tuo ihmismieli. Jännä on, kyllä, ehkä kaikkein jännin (en ole katsonut Pasilaa :D!). Viime yönä Bubble nukkui mun huoneessa ja mulle tuli joskus aamulla kuuden tai seitsemän maissa niin kuuma, että menin lattalle nukkumaan. Olen siksi jumissa ja kipeä, koska nukuin kolmisen tuntia lattialla. Lattialla. Hmmm. Se oli melko fiksusti tehty. ^^' Olen muutes noudattanut terveellisempää ja vähäkalorista ruokavaliota noin viikon. Se on ihan hauskaa, vaikkei tee oloa yhtän virkeämmäksi. Tai jos olisin ylipainoinen, se voisi tehdäkin. I don't know. Ja mikään maailmassa ei ole niin paha asia, kuin minun läskiangstini, joten säästän kaikki siltä. Moonyä en toisin säästänyt: angstasin sille puhelimessa joskus... maanantaina? Anteeksi, Moonysein. :')