kerron, olen, leikin, näytän ja odotan

Hei, olen 18-vuotias lukiolaistyttö.
Nukun, syön, pelaan, luen, dataan, pälpätän ja kiukuttelen.

Entäpä sinä?

SYYS-MARRASKUU 2006

30.11.2006
Iltaa. En ole jaksanut kirjoittaa, sillä olen ollut vähän apealla tuulella vähän aikaa, ei tuttua minulle. Aamulla en voinut syödä paljon mitään, koska meillä ei ollut mitään. Join vähän kermakahvia ja join myös mansikkamehua, eli en syöny mitään, ehkä vähän suklaavanukasta. Koulussa olin varsin hiljainen, minusta tuntui, kun olisin ollut näkymätön, mutta slelaista sattuu. Ensimmäisenä välitunnilla rohamdin täydellisesti ja aloin itkemään. En tiedä mikä minulla on, tai ehkä tiedänkin. jo kaksi opettajaa ovat kysyneet minulta onko minulla murheita, mutten minä heille halua puhua. Haluaisin kiittää Chireä ja Moonlightia mielialani parantamisesta. Jouduin ruokailun jälkeen lähtemään koulusta kotiin, sillä minulla oli vähän huono olo, tai ei oikeastaan, minulla oli vain omistuisen kylmä jopa läkähdyttävässä ATK-luokassa. ATK-opettaja käski minun käydä terkkarilla ja terkkari pakotti kotiin. Kun tulin kotiin, menin heti (Chiren vinkistä) ottamaan kuuman suihkun ja olin tuntikausia pelkässä saunatakissa. Ryhdistäydyin kuitnekin, ja lähdin kylälle. Sain Bubblelle joululahjan ostettua sekä itselleni energiajuomaa, sekään ei kohottanut mielialaani paljon. Kävin myös Moonlightilla. Ystävät ovat paras apu. :) Pyydän anteeksi kaikilta, joille olen ollut viimeaikoina töykeä tjn. Olen vain niin väsynyt. Kiitos jos ymmärrätte. <3



28.11.2006
Olen väsynyt. Niskani ovat kipeät ja kotona on kamala meteli. Syytä en kerro. Koulussa oli pahaa ruokaa ja siksi en syönyt paljoa mitään. Kun tulin kotiin, laitoin pikanuudelia. Hyi. Nyt ei tee mieli mitään... Tänään oli ruotsinkoe, sain ymös äidinkielekokeeni takaisin, josta sain ysin. Huomenna on kakkosjakson viimeinen koe, nimittäin maantiedonkoe. Olen lukenut kaikki kappaleet kerran läpi sekä vihkomuitiinpanot, mutten jaksaisi opetella niitä karttoja enää. Olen laiskalla tuulella vielä kaiken lisäksi. Aamulla oli aikamoinen ärskytys, kun heräsin 7.50, kun pikkuveljeni Juho tuli herättämään. Vedin äkkiä vaatteet päälleni, kävi puntarilla (tietty -_-') ja lähdin pyörällä kouluun. Juho haki minulle pyörän varastosta aamulla, kiitos Juho! <3 Meidän piti mennä Emman kanssa kirjastoon lukemaan, sillä meillä oli aika puoleksi tunniksi. Emme vaivautuneet menemään. Minulla oli niin kamala nälkä silloin. KI täytti eilen vuoden, kiitos onnittelijat! <3 Kiitos, kiitos, kiitos! <3 :)



25.11.2006
Eilen menin joulunavaukseen kylälle. Rinnakkasiluokkalainen Maarit oli marketissa jakamassa karkkia tonttulakkipäässä. Otin kaksi, Daimin ja Marannen. Eilen oli muutoin melko tylsähkö päivä, tänään puolestaan oli Bubblen kaverisyndet. Pidin niille sellaisen piirustuskilpailun, että soitin neljä kappaletta ja jokaisen piti piirtää niistä kahdella värilla ja lyijykynällä mitä mieleen tuli. Olin myös tuomari, ahahaha! Olen eläny tkoko päivän pelkällä karkilla ja jäätelökakulla, eikä sovi unohtaa kermaa (ei vaahtona) ja suklaakeksejä. Oln lihonut kilon. xD Vaaka näyttää vähän päälle 43. O_____O Liiiihava minä. Nojooh, kyllä se siitä laskee takaisin. ^^' Käväisin Moonlighilla, mutten kerennyt olla siellä kovin kauaa. Katson tässä samalla Ranuan kummeja. Sairas ohjelma. XD



23.11.2006
*ryystää kokista* Mjam. Terve siis taas. Yritän kirjoitella nykyään vähän useammin blogiin. <3 Ja olen kyllä kirjoittanutkin. Tänään kouluss aoli mukava päivä, muutamaa välikohtausta lukuun ottamatta. Ilmaisutaidontunnilla minä, Chire, Emma ja Gipii suunniteltiin joulusketsi, missä muori (Gipii) hankkii uudet ilmapallorinnat ja sitten Chire tulee niitä poksauttelmaan. Minä ja Chire ollaan tonttuja, Emma joulupukki. Luimme tänään Emman kanssa kirjastossa niihin äidinkielenkokeisiin, vaikkei siitä lukemisesta paljon mitään tullut, minkä minulta ja Emmalta saattaa hyvinkin aavistaa. Siellä huoneessa oli tietokone, ja kokeilimme kaikkia tyhmiä osoitteita mm. "www.luekokeisiin.fi" muttei löytynyt mitään. XD Enkä ollenkaan ihmettele. Kun me sitten pääsimme lähtemään sieltä kirjastosta, jäimme puoleksi tunniksi kylille. emma kävi kyselemässä jotain pikkuhommaa liikkeistä, mitä voisi tehdä saadakseen vähän lisärahaa. Minä sitten pyörein siinä henkisenä tukena ja söin kenkäkaupasta karkin (vaikka otin kaksi, mutta se toinen meni hukkaan ;____;). Siellä oli sellainen pikkuinen kulho, josta sai ottaa candyjä. :D Kotiin tultuani kenkäni olivat aivan litimärät ja menin uittamaan niitä kuumassa vedessä. Sen jälkeen aloin lukemaan niihin äidinkielenkokeisiin. Ensiviikolla vaihtuu jakso, ja se tietää hirveästi kokeita. Tässä lista:

Maanantaina matikankoe
Tiistaina ruotsinkoe
Keskiviikkona maantiedonkoe
Torstaina pitää esittää opettajalle se joulusketsi (Muorin Muhkeat Melonit xD)



22.11.2006
Kummit eivät tulleet eilen, eivätkä tänään. Bubblis oli vähän surullinen, kun kukaan isän puolelta olevaa mummoa lukuunottamatta ole käynyt onnittelemassa häntä. Lauantaina on kaverisynttärit. toivottavasti kaikki Bubblen kutsumat vieraat tulevat, kunhan eivät käy sotkuisessa huoneessani ja katselemassa mangakirjojani. ^^' Luin tänään Bubblen Inuyashan kolmannentoista osan. Se oli ihan hyvä. Katsoin myös ensimmäisen jakson Rielmineä, kun löysin YouTubesta Rizelmine traumedin alkumusan, johon samastuin oitis. Se on niin ihana! <3 Minulla tulee siitä mieleen ihan pääsiäinen. Yee! Koulussa oli ihan mukavaa, joka tietenkin oli hienoa. olin kyllä hiukan väsynyt, ja äidinkielentunnillakin tein kaikkea turhaa, vaikka olisin voinut lukea kokeisiin. Meillä on nääs prjantaina koe äidinkielestä ja menemme huomenna Emman kanssa kirjastoon lukemaan äidinkieltä. Kävimme eilen varmaamassa (emmulin nimellä) sellaisen lukuhuoneen. Eilen saimme Chiren kanssa tietää, minkä numeron saimme siitä meidän kuviksen työstä, kananverkosta tehdystä kissaveistoksesta. Seiska puolen. Voi voi... no, meidän kuviksen opettaja tykkää sarjiksista. Voisin ennen joulua piirtää pienoisen (mutta hyvin tehdyn) sarjakuvan kuvikseen arvosteltavaksi. Jos numeroni pysyisi ysinä! *rukoilee* Kun tänään tulin koulusta, huomasin muutamia miehiä korjaamassa sänkölankoja ja sen sellaista. Sitten ne kehtasivat katkaista sähköt noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Sen ajan luin Inuyashaa ikkunanvalossa. Surkeaa, jos saisin sanoa. Sen jälkeen lautoin kananuudelikeittoa ja mamma irvisteli vieressä. Kuten jo sanottu, äiti inhotaa nuudeleita. xD Ei söisi, paitsi jos olisi kuolemassa nälkään. "Jos mulla ois oikeen nälkä, nii ehkä sitte" se sano. Hyvää yötä. pitää nääs mennä nukkumaan, kello on 22.05. ^^;;; Aina tämä nukkumaanmeno venyyyyyy~



20.11.2006
Juuh, pakko oli tulla kirjoittamaan. Purkamaan vähän kurmittunutta oloa... kouluss aoli ihan mukavaa, paitsi ruokailun aikaan meidän maantiedon opettaja pakotti minut syömään. hän snaoi minun olevan liiankin hoikassa kunnossa, kun höpöttelin siitä kavereilleni, kuinka paljon olin lihonut ja päätin aloittaa ennenaikaisen jouludietin. ^^" Ruotsintunnilla opettaja hermostui luokkaamme. Eikä mikään ihme. Meitä on haukutta kahdeksasluokkalaisista kamalimmiksi. xD Säälikäämme opettajaa. No juuh... meidän luokan pojat heittivät minua tänään penkistä lähteneellä laudalla olkapäähän. Sattui kamalasti! >.< Koulunjälkeen aloin rustaamaan ruotsinläksyjä, eivätkä ne vieläkään ole kunnolla valmiit. Luin tuntikausia sitä äikästä saatua dekkarityyppisät kirjaa, yli sata sivua. Sen pitää olla huomenna luettu, mutta viimeinen luku jäi. no, se onkin pelkkää kertailua. Pikkusiskoni Bubble täyttää huomenna 10-vuotta ja joudun ehkä pitämään seuraa mys hänen kummeilleen. O_____O No, saan ainakin jäätelökakkua. :P Aisukriimukeekiä <--- hauskaa. Taidan tästä mennä kuuntelemaan Popotan-tunnareita, joihin olen pahemman kerran kiintyntt. Muijh~



19.11.2006
Helloudiskuu! Chir eoli meillä viikonlopun, oli joo hauskaa. Perjantaina oli kamalan loskaist aja tehtiin heti läskyt. Vietiin Halppikseen piirustukset kuin pikkulapset ikään ja saatin sitten karkkia. :3 Yee! Alettiin perjantaina myös katsomaan Popotania (kyllä, Popotania). On vähän pervo, mutta mitäs pienistä. xD Puni Puni Poemi on pervompi. Lauantaina kekseimme Under17:sta laulamaan Icchae-biisiin hauskan tanssin ja dänssattiin sitä sitten. Ja naurettiin meidän isukin omalle tanssille. xD Yee. Lauantai-iltana iskä antoi meille pizzapassin ja mentiin pizzeriaan syömään kinkku-ananas-tonnikala-pizza. Hyvää oli. Söin kolme palaa, Chire viisi. :) Sitten ostin Lordi-karkkeja sieltä pizzeriasta, yai! :D Ja korttleiralliikin kateltiin. ^^;;; Tänään olen tehnyt aika paljon kotitöitä. Äiti opetti minut polttamaan kappaleita CD:lle. Pitäisi lukea sitä 218-sivuista kirjaa, joka pitää olla tiistaina äikäntunniksi luettu. Arggh. Päivällä selkäni oli kamalan kipeä, onneksi ei enää. :D



16.11.2006
Tänään en ole saanut paljon mitään aikaiseksi. Olen vain lukenut terveystiedonkokeisiin tuntikaupalla. Kissamme Viirukin tuli nukkumaan huoneeseeni, kun luin. Eräs luokkalaisemme tyttö (joka on tosi hyvä koulussa) sanoi, ettei lue terveystiedonkokeeseen ollenkaan. Hmmmm... ehkä se johtuu opettajasta tai sitten ei. Minä ainakin aidon saada edes kasin. Lauloin koulussa Chire-chanin kanssa japaninkielisiä joululauluja emman pyynnöstä (aluksi) sitten aloimme laulamaan niitä muuten vain. Menin vasta joskus vähän yli seitsemän ulos ensimmäisen kerran kouluntulosta asti. Raitis ilma sai minut taas jaksamaan paremmin. <3 Tänään pitäisi taas vähän valvoa, pyykkikone nääs. Meidän masiina on ihan kamalan hidas pesemään. Terveystiedonkirjasta sitten löytyy monenlaista nukkua ja luin itseasiassa mielenkiinnolla univajeesta ja sen sellaisesta, kun nukun niin vähän. Viimeyönä näin painajaisia ja heräsin 5.16. Pyörein siinnä jonkin aikaa ja menin sänkyyn takaisin 5.32. Hee hee~ Full Moon wo Sagashiten ensimmäinen alkutunnari (Ilove U) on ihana! ^________^



15.11.2006
Tänään on tullut tasan kaksi vuotta siitä, kun perustin suositun pokéhoitolani Wonderlandin (joka ei elänyt vuottakaan...). Koulussa oli ruokana jauhlihapuikkoja, tai jotain sellaista. Kamalan rasvaisia olivat, mutta silti ihan hyviä. Ja sitten oli sellaista salaattia, missä oli vesimeloonia ja viinirypälettä! <3 Sain paljon vesimelooninpaloja, mutten yhtään viinirypäleenpuolikasta. Kun tulin tänään koulusta kotiin, meillä ei ollut ketään, mikä oli todella outoa. Bubble oli Annikalla ja Juholla oli myöhään koulua, vanhemmat tietty töissä. sillävälin kun olin yksin, nautein olostani istumalla tuntikausia tietokoneella ja juomalla Java-vihreetä teetä. Kirjoitimme tänään sen aineen äidinkieleissä. Mun tarinassa sudet raateli sen päähenkilön kuoliaaksi. sain ysi puolen maantiedonkokeesta, mutta en yllättynyt ollenkaan, sillä luin siihen todella paljon ja tein viisisivuisen tiivistelmän, siis kirjoitin kaikki kappaletiivistelmät ylös. xD Luin Fruits Basket spolereitakin tänään, yee! :) Kisa näyttää todella isolta tytöltä niissä, se taisi olla jostain 21-volumesta. Nojoo... mutten kerro enempää, etten spoilaa tämän blogin lukijoita.



14.11.2006
Juon juuri nyt kuumaa kaakaota! <3 Havaitsin kaakaojauheen sekottuvan kuumaan maitoon erinomaisesti. Sitä ei tarvinut edes sekottaa, toisin kuin kylmän kaakaon kanssa. Koulussa oli ihn normaalia tänään. Ruotsiksi sanottuna inget spesielt. En osaa ruotsia. xD Sain siitä ruotsin sanakokeesta seiska puolen, jes. -.- Eka ei ysillä alkava numero nyt kasiluokalla. :P Ulkona on ihanan tuulista tänäänkin, purrrrh~ Pitäisiköhän minun mennä ulos ärsyttätään Juhoa ja sen kahta kaveria. Niin, ja pikkusiskoni bubble HIIHTÄÄ pihalla! Siis ihan vapaaehtoisesti! Minä en ikinä hiihda vapaaehtoisesti, ehkä kerran elämässäni olen sen tehnyt. >.< Äidinkielenopettajamme ilmoitti, että meillä on huomenna ainekirjoiuts ne kaksi äidinkielentuntia. Hell yeah, I love that! Äidinkielessä parasta on juuri ne ainekirjoitelmajutut, kunhan omaa ei lueta luokan edessä, se on kamalaa. lähden varmaan moikkaamaan Chireä. Moijjjh.



12.11.2006
Isänpäivä. Tein iskälle eilen kahdentoista aikaan yöllä isäänpäivä pelin, missä iskän pitää löytää hukassa oleva kaukosäädin. Matkalla hän saa joka lisävuoroja tai menettää vuoroja, kun joku meidän perheen jäsenistä tulee idioottimaisine juttuineen hänen tielleen. Pelasimme sitä n eljästään, ainostaan äiti jätti pelaamatta, sillä hän laittoi pizzaa, sellaista ristoranten salmipitsaa. Kuoren äidille salmit ja kaikki muutkin täytteen, syön pitsani aina täytteittä. Olin Moonlighilla aika kauan tänään, jotain kolme tuntia. Big Brother on ihan idioottimainen ohjelma, meidän iskä katsoo sitä aina. -_-' Pitäisi lukea ruotsin sanakokeisiin ja vaihtaa sänkylakanat. En vain jaksa. Tyhjensin tänään neljä kertaa pyykkikoneen plus kaksi (tai kolme) kertaa tiskikoneen. Ahahaha. Ha. Laitoin päivemmällä kananuudelikeittoa. <3 Se oli hyvää. Meidän äiti ei suostu syömään nuudeleita, hän ei ole koskaan syönyt ja sanoo ettei tule syömään. Niistä saa kuulemma sairauksia... hahaha! Tuskin. Siis mamman mielestä raa'asta nuudelista, not keitetystä.



10.11.2006
Tänään olen vaihtanut paljon tuota leiskaa. ^^ Koulussakin oli mukava päivä ja se maantiedonkoe oli helppo. Saan ehkä ysin, jos onni käy. :) Kävimme kaupassa äidin ja Bubblen kanssa. Halusin kananuudelikeittoa ja Anis-karkkeja. <3 Ne ovat ihania. Niin, ja puolet kuukausirahastani eli 20 €uroa sain myöskin tänään. Veimme Juhon ennen kauppaanmenoa uimaan sen kavereden kanssa. Juho puhui ihan innoissaan Scypeen. Se on homo sen transun kanssa, varmasti.



7.11.2006
Mun piti päivittää tänään, ihan tosi. Olen hirveän stressaantunut. Stressaan joulutoikkaria jo valmiiksi. Sain tänään ruotsin sanakokeen takaisin, siitä sain ysin. Ja äikän mielipidetekstin, siitä sain ysi miinuksen. Ihan hyvinhän minulla koulussa menee, mutten tahtoisi kaseja toikkariin. Mahdonton tehtävä. *huokaa syvään* Pitäisi saada leiskakin vaihdettua, mutta kai tämä on ihan hieno. ^^ Olen kamalan epävarma itsestään näinä aikoina. Onkohan minulle tulossa pimeämasennus, tai jotain? O__o Tänään saimme jälki-istuntovaroituksen siitä, kun yritin tehdä lumiukkoa. Pöh. On se niin per*eestä se yksi opettaja. Kaikesta pitää niputtaa, mitään ei saa tehdä. Pitää vain seisoa loskan keskellä. Sää on kamala, paitsi tuo kova tuuli on ihana. <3 Se on yksi mieltä lämmittäviä asioita tänään. Ystävälläni Chirellä ei ollut tänään kovin kovin kiva päivä koulussa, kuten ei minullakaan. Minun ei pitäisi kai valittaa, sillä hänellä oli vielä kamalampi. Kamikaze Kaitou Jeanne kutonen tulee huomenna kauppoihin... pitäisi siihenkin olla rahaa. Olen miettinyt aika paljon tulevaisuutta... minne menen ylä-asteen jälkeen, minne pääsen? En tiedä, mutta ehkä huomenna on mukavampi päivä. :3



5.11.2006
Hello! Tänään olen lusmunnut aika paljon. Läksyjä oli niin kamalasti, että oikein hirvittää. >.< Olin aika kauan Moonlighilla. Katsottiin Muumipeikko ja Pyrstötähti. Juotiin kahvia ja yritettiin syödä eritätin sokerista munkkia nuolaisematta ollenkaan huulia. Todella vaikeaa, mutta kannattaa joskus kokeilla. :) Bubble on piirtänyt kyklooppin. Se on Eevee, siis se pokémon. Hmmmmm-mmmm~ aika taidokas kylläkin. xD Piirsin tänään kuvasen, jossa oli kahdeksan hahmoa samassa kuvassa. Joulukuva nääs. Sinnä oli Mahou Sensei Negiman Makia Sakaki, Spiralin Ayumu Narumi, Fruits Basketin Kagura Sohma ja Kyo Sohma, Tokyo Mew Mewin Ryou, Love Hinan Naru ja Shinobu Maehara sekä Tsubasa Chroniclen Syaoran. Vain Moonlight tietää, miski juuri nämä hahmot. ;) En saa minkäänlaista leiskaa aikaiseksi. Rassaavaa. Joululahjastressikin painaa päälle. Pitäisi olla rahaa tarpeeksi. Ja jos se Fruits Basket 14 tulisi... jos se ei tule, niin mamma lupasi tilata sen minulle jostakin nettikaupasta. :3 Muijh.



4.11.2006
Hello there! Taas se on viikonloppu, ihanaa! ^^ Saa taas vähän rentoutua. Olen taaskin kuunnellut paljon istä Di Gi Charatin joululaulua, etät huh huh. Juholla on täällä kavereita yötä, Matti ja Janne ja iskä ja äiti on lähdössä johonkin. Sillävälin mä ja Bubble kaadetaan taloa, yatta! :D Äiti tossa huomas, että meidän olohuoneen digitaalinen lämpömittari näyttää neljäastetta väärin, tai no, se käski mun kattoa mitä se elohopeamittari näytti keittiössä ja sitten sanoin, että olohuoneen mittari näytätä paljon vähemmän jne jne jne... No life. Tuo oli siis toteamus. Laskin ja kattelin, mistä sarjoista minulla on täällä ollut leiskoja. voisin laittaa sen listan tähänkin:

Tokyo Mew Mew: 2
Fruits Basket: 2 (molemmat Kyo <3)
Card Captor Sakura: 1
Pita-Ten: 1
Lov ehina: 1
Naruto: 1
Ja jotain randomja on 4



2.11.2006
Konbanwa! Syön juuri pikkusiskoni ostamia akkaaasikarkkeja. :P Nam. Juho ja Bubble olivat nääs uimassa, ja sikä pisti ne kävelemään kotiin, jee. xD Latasin uudestaan tuon Di Gi Charat Welcome to X'mas. Se on ihana biisi (tsi no, siinähän on monta japanilaista joulualaua) ja latasin sen joskus viimejouluna Sayonaran joulukalenterista, mutta sitten se poistui kun koneeni tyhjennettiin (ja muutnekin, kun sian tämän kannettavan joskus huhtikuussa...). On niin jouluinen olo. <3 Yritin piirtää tuossa kuvaa hoitotarinastamme (minun ja Chiren) jossa kaikilla olisi tonttulakki ja muuta slelaista jouluhöskää, mutta Chire meni pilalle, samoin Hiakru. Tasukusta tuli kyllä harvinaisen suloinen. <3 Ja minä nyt onnistuin kuten yleensäkin. Kimberlyn hiukset oli pakko laittaa kiinni, kun ne on niin pitkät. Tässä hoitolan osoite, jos joku haluaa käydä katsomassa. ^^ Nyt siellä ei kyllä ole paikkoja vapaana. Suunnittelin tuossa uutta leiskaa. Tableille tulis, jos sen ottaisin ja sarja olisi Card Captor Sakura. No joo... leiska meni enemmän tai vähemmän pilalle, ettei sitten sen puoleen... Tänään oli kouluss ihan mukavaa. Chirkein oli koulussa. :3 Emma toisin oli sairaana. *sob* Mutta onneksi hän ei ole päiväkausia sairastavaa tyyppiä. :D Tähän lopetan, sillä minun täytyy tehdä yksi tyhmä terveystiedonläksy. Moikkah. ^-^



1.11.2006
Iltaa. Ihanaa, kun on marraskuu. Nyt lumenkin voi hyväksyä. *kumarrus* Oummm! Tuo on siis mantra, tai jotain. Tänään on ollut vähän kaikkea mielenpäällä ja pyydän anteeksi, jos olen ollut outo tai jotain muuta vastavaa. Täytin sen rippikoululapun ja pirautin siinä samassa Gipiille ja Emmalle. Siis ripariryhmiin liittyen. Toivottavasi minä, Chire Gipii ja Emma päästään kaikki samaan ryhmään! <3 Tänään meillä olo koulussa tosi hyvää ruokaa, kalapuikkoja, tai ruokalistan mukaan hauskoja kalapihvejä. Söin paaaaaaaljon niitä. Ehkä jotain 8. Gipii haki minulle niistä 2. :P Kouluss aoli myös uintia, ja oli pirun kylmä kävellä kotiin pakkasessa. Vedin vain hupun päähän. Mahdoin olla aikamoinen näky, kun on musta, pitkä takki, huppu päässä ja pinkki, kilisevä reppu selässä. Repussani on nääs tingle tingle -kulkunen, yai! <3 Olin tänäänkin aika paljon Moonyllä. Eilenkin olin. Kävelin häntä vastaan keskustan isolle sillalle asti, ja sitten hän aina tulee minua vastaan. Kylmä on, mutta on mukavaa tulla ystävää vastaan. :) Muutenkin, eilen olin täynn energiaa ja hihhuloin kokoajan paikasta paikkaan. ^^' Kävin tänään iskän kanssa optikkoliikkessä, kun hänen silmälasejaan korattiin. Siinä samass aiskä käytti minua kirjakaupalla, fruits Basket 14 ei ole vieläkään tullut. Tilasin sinne itselleni uutta (siis minulle uutta) mangaa, Corrector Yuita. Sellainen nettiin ja tulevaisuuteen liittyävä mahoushoujo -juttu kiinnostaa kaltaistani tyyppiä. Sen Fruits Basketinkin minä varmasti haluan. Haluanhaluanhaluanhaluan. Siellä on Kyooooo~ ja muutenkin.



30.10.2006
Hellou! ^^ Freebok ei toimi, enkä voi kirjoittaa chirelle viestä. ;____; Mailia on niin turhauttava käyttää. Eilen aloin myöhään illalla suunnittelemaan Kineko Ichigoon uutta layouttia. Joulua olen miettinyt aika paljon, ja kysellyt kavereilta, mitä ne haluaisivat lahjaksi. Emma snaoi, että jotain itse tehtyä, kun siinä on enemmän tunnetta. En kuitnekaan osaa minkään moisia kästöitä (mainaan teknistä ja tekstiiliä), joten ehkä keksin jotain omaperästä ja piirrän kortit itse! <3 Huomenna on Halloween. Minua harmittaa, kun sitä ei oikeastaan vietetä Suomessa. Olisin halnut vähän naperompana kiertää naapuritaloissa hokemassa "Karkki tai kepponen?" Molempi parempi, nääs. Huomenna meillä on taas kuvista. Kuvis on kyllä mukavaa, mutta toivon, että Chire pääsee kouluun. Olen tehnyt sitä ryhätyötä jo jonkin verran yksin. ;____; Mutta aina, kun chire on paikalla hän saa enemmän aikaiseksi kuin minä. Lusmuankohan minä muiden mielestä? Oh gosh. Tänään oli kiva päivä, vaikka olikin vähän kylmää. Jouduin menemään kävellen kouluun, kun iskä on laittanut pyörät pois. Kävellenkin on ihan kiva mennä. Alan aina kuvittelemaan kaikenlaisia asioita kävellessäni (tai kiikkuessani keinussa). Se on ihanaa. Varsinkin, jos on hiljaista. Oli kyllä inhottavan liukasta, ja meinasin lentää nenälleni muutaman kerran meno sekä paluumatkalta kouluun (meinasin kirjoittaa "jouluun" xD). Sotkein uudne paitani tänään Aino-jäätelöllä. Sillä pipariglögi jäätelöllä siis. Olin Moonyllä aika kauan, eikä minulla ole läksyjä. Ruotsista tosin sellainen lululäksy. Kunpa jaksaisin. Niskani ovat kipeät, samoin kurkku. Nielaiseminen sattuu. No, moikka ja ensikertaan! :D



29.10.2006
Kelloja on taas siirretty tunti taaksepäin ja saa nukkua tunnin pidempään. Vaikka olenkin aika nolife-tyyppi, silti tuntuu, kun aikani ei riittäisi mihinkään. xD No, chire oli meillä viikonlopun. Meillä oli todella hauskaa, mutta emme hilluneet kylillä tavalliseen tapaamme, koska ulkona oli kylmä ja satoi lunta. Olimma saunassa ja kävimme (tietysti uimapuvut päällä) pyörimässä hangessa. Se oli ensimmäinen kertani, kun tein mitään sellaista. xD Oli hauskaa, ja todella virkistävää. Saunan jälkeen aloimme katsomaan Puni Puni Poemia, mutta minulle tuli kamalan huono olo. Oksensin kaiken syömäni ulos. Se jälkeen huono oloni alkoi pikkuhljaa paikkaantua ja parin tunnin päästä olimmekin Juhon ja Iikan kanssa pihalla pelleilemässä. vedimme toisia pulkalla, olimme kuusijalkajuoksua ja viskasimme toisiamme pulkilla ojaan. :D oli tosi hauskaa, mutta sisälle tulimme vasta niinkin myöhään kuin yhdeltä (tai ainakin melkein) yöllä. Eilinen oli siis onnistunut ja mukava päivä. Tänään en ole tehnyt mitään ihmeellistä. suurimmaksi osaksi istunut tietokoneella ja tehnyt ruotsinkappaleen suomennosta. Oh gosh. En pidä ruotsista sitten yhtään. Sain muutes keskiviikkona chireltä ihanat rannelämmittimet, jotka hän oli tehnyt. <3 Sekä mukavan tuliaispinni/pinssi/pompulan. Moikkaaaaa~



24.10.2006
Yeashh! Tasan kaksi kuukautta jouluun! ^^ Toivottavasti saan tarpeeksi raha ajoululahjojen ostoon, mutta mitä minä sitä nyt mietin. Nythän on lokakuu! Ulkona on inhottava sää, märkää ja loskaista. Loska... se on se kevään suurin varjopuoli, mutta nythän on syksy! ei vielä lunta, ei ei. Ei syksy näin lyhyeksi saa jäädä. Nautin kaikista vuodenajoista, enkä tahdo syksyn jäävän noin kahden kuukauden mittaiseksi. *sob* Sain tänään luettua moonlighin Love Hina kutosen ja lainasin siltä seiskan. Love Hinassa on juuri nyt joulu, siis siinnä kohdassa missä minä olen menossa. Pelasin tänään Tekken vitosta Juhoa ja sen kaveria Mattia vastaan. Voitin 8-4. Haha. Pelasin pelkällä Ling Xiaoyulla. Xiaoyu rulettaa, mikshän silloin poistin sen fanilistoista? No, kumminkin. Tänään oli ihan kiva päivä. koulussa oli jotakin ällömakeeta ida-jälkiruokaa. xD Mutta joo... olen vähän "hyvä" matikassa, tuli vian mieleen. Toivottavasti saan siitä englanninkokeestakin ysin, niin ysiputki jatkuu, jeeh! Huomenna on koulussa uintia, ja Tazu tulee ehkä meille. Se uinti ei ole koulun kanssa kovinkaan mukavaa, mutta sen pelastaa *tättärärää* muumipyyhe! <3 Kyllä minä selviän, I´ll be fine. ;)



23.10.2006
Hello there! <3 Syyslom on nyt ohi, ja oli ihan mukava välillä mennä kouluunkin. Huomasi, että olin nukkunut vähän liian vähän (tyhmästi muotoiltu nuo sanat xD), ja puhuttiin siinä Emman kanssa kaikkea ihmeellistä kaksi ensimmäist matikantuntia, pervoiksikin ne jutut aina menevät. xD Minua niin ärsyttää jotkut luokkalaisemme pojat, kun ne eivät osaa käyttäytyä ja häiritsevät kokoajan tunia. Jotkut haluavat opiskellakin koulussa! Iskä oli vitsaillut tuossa palokuntalaiskamujensa kanssa, että heidän pitää olla jonkun tietyn painoisia. Sen mukaan iskän piitäisi laihtua 7 kiloa. Oho. O.O Itse olisin kohta haudassa, jos seitsemän kiloa laihduttaisin, tai no... n nyt ihan. ^^;;; Jokatapauksessa, olimme kävelyllä. Ulkona satoi ja tuuli kylmästi (vieläkin tuulee ja sataa, of course), siksi lenkki oli lyhyt. Olin myös Moonlightin kanssa tänään. Tekkeniä olen pelaillut kamalasti, Ling Xiaoyu rulez! :D Aidon saada kaikki riippuvaiseksi siihen peliin, kova on tavoite, mutta silti. Tazu meinasi tulla meille tänään, mutta hän ei kerennyt soittaa äidilleen kun linkka jo tuli. Joku toinen päivä sitten! <3 Niin juu... ja Chire ei ole vieläkään tullut ulkomailta. Buaaaa... huomenna kuviksessa pitää siis jatka asitä kananverkkojuttua. Toivottavasti Chiretys on tyytyväinen sitten työni tulokseen! ^-^ Bye, menen tästä kuumaan suihkuun sen sateen jälkneeeeeeeen~ :P



17.10.2006
Syysloma on niin jees. Hoitolakin aukesi tänään. En kutinekaan voi hoitaa, sillä Chire (jonka kanssa kirjoitan jatkotairnaa) on ulkomailla. Olin eilen Moonlighilla yötä. Ei me niin kovin myöhään valvottu. Ei edes yhteen, kait. Yleensä me valvotaan ihan sikahomona. xD Tuo "sikahomona" on muutes tarttunut Moonlighilta. Jouduin tänäänkin riitelemään iskän kanssa. Se on nyt muka niin huolissaan, kun minä "laihdutan". Pah. Katson vain vähän mitä suuhuni tungen! Tai en edes sitä, syön suklaata, siinnä on paljon rasvaa, jee. -.- Olen innostunut katsomaan Full Moon wo Sagashitea ja tein siitä esittelynkin tänne. Se on aika ihana, vaikka mangana se varmaan olisi parempi. Oyasumi!



13.10.2006
kolmastoista perjantai, jee. Syysloma alkoi, se on mahtavaa! Nyt syyslomalla yritän rentoutua oikein kunnolla. Harmi vian, etten voi paljon olla ystävieni kanssa nyt lomalla. Ajattlein tehdä sen kirjoitusvirheidenkorjauspäivityksen ja lisätä uusia osioita kaksi kappaletta tuohon animangaan liittyen, onhan tämä animangalle omistettu sivusto, ja minusta tuntuu välillä, että täällä on seitsenkertaisesti kaikkea muuta roinaa. xD No, jotakin muutkain tekemistä kävijöille kuin award ja testit voisi kyhätä, suuria haaveita, miten voisin tätä sivustoa parantaa. <3 Lähetin juuri mailia ystävälleni, ja odotan vastausta. Lähetin hänelle jopa tekstiviestin, joka on minulta ankarasti keilletty. xD Kävin Moonylläkin tänään ja olen ollut pikkusiskoni Bubblen kanssa. Ja kuka keksi, että kolmastoista perajntai on huonon onnen päivä?! :B Maantiedontunnillamme kävi tänään venäläisiä. Luulin luokkamme poikien alkavan huutelemaan niille jotkain tyhmää, mutt akyllä ne osasivat olla ihan kunnolla ja hiljaa. Ne venäläiset olisivat kyllä hakanneet luokkamme apinat mennen, tullen ja palatessa, niin pitkiä ne olivat meidän luokkalaisiin verrattuna (ja varmaan muutamia vuosia vnhempiakin). Nyt menen tsekkaamaan mailini. Oyasumi! <3



10.10.2006
Konbanwa. Tänään koulussa saimme sitä kananverkkotyötä Chiren kanssa ihan mukavasti tehtyä. Kissaltahan se näyttää jo ihan kivasti. <3 Vielä maalataan ja semmosta. Iskä on Tallinnassa työkavereidensa kanssa ja äiti ja minä käytiin "vähän" ostoksilla. Sittne mässättiin. Se tonnikalapitsa oli toisin niin paha, niin heitin sen pois. Hyi hitto. Minulla oli koulussa mukanani Teho-energiajuoma ja sitä sittne lipittlein koko ruokavälkän. Ja ulkona oli ihan pirun kylmä. Azumanga Daiohin viimeisen jakson katsominen on tänään vielä edessä. Muahaa. Sakaki tekee kuulemma sovinnon Kaminekon kanssa. Aamulla joudun heräämään ihan omineeni. Mami on sairaslomalla ja haluaa nukkua, iskä taas siellä Tallinnassa. Muaha. x) Katsotaan miten onnistun. Tuon kaverit-osion haluan vielä joskus uusia, hitto vie. xD



8.10.2006
Helloudiskuu! <3 ^^ Olin kaverillani Chirellä yötä. Meillä oli tosi hauskaa! xD Olimme myös Chiren 11-vuotiaan pikkuveljen kyydissä, kun hän ajoi autolla pitkin peltoja. Se oli todella hauskaa, vaikka ensin vähän hirvitti. Mässäsimme paljon kaikkea ja joimme kahvia. Perjantaiyönä valvoimme puoli kahteen ja lauantaiyönä puoli kolmeen asti. :D Äiti ja Bubble katsovat tuossa jotain Robin Hoodia. Bubble tuumasi että: "Ihan tyhmän näköisiä miehiä! Niillä on vihreät sukkahousut!" Minä kysyin äidiltä, miksi ei B ole tuplepee, koska W:tä snaotaan tuplaveeksi. Ymmärsittekös? Olen vähän väsynyt, muttei ihme sellaisen valvomisen jälkeen. Tänään on pakko päästä suihkuun, sillä Chiren kissa, Pulla, innostui kiusaamaan minua yöllä. Se makasi hiuksieni päällä ja tukki itsensä liian lähelle. Söpöhän se on, mutta viidenaikaan aamuyöstä se ei ole oikein mukavaa. xD



5.10.2006
Heij! Ensimmäinen teksti tämän kuukauden blogiin. koeviikko on ohi, ja sain tänään matikankokeeni takaisin. Sain ysin, jee! En ole koko ylä-asteen aikana saanut niin hyvää numeroa matikankokeesta. Ja nyt voin olla ylpeä itsestän, ja söin daimia ja join energiajuomaa (yllätys yllätys). Energiajuoman takia valvon sittne puoleenyöhön, mutta hälläväliä! Sain leiskan vaihdettua, I´m happywappy suuuuu! Tuosta tulikin mieleen, etten ole vieläkään lueknut Pita-Tenin viimeistä osaa loppuun... hmmmmm... No, jokatapauksessa menen huomenna Chirelle yöksi ja olen siellä sunnuntaihin. Yattaah! <3



23.9.2006
Moijh! Olin tänään kauppakeskuksessa kaverini Moonlightin kanssa. Olimme siellä aika kauan. Ostin energiajuomaa ja 700:n gramman irtokarkkipussin. :P Olen lukenut tänään aika paljon doujinshia ja kuunnellut täysillä musiikkia. Latasin limewirellä myös muutaman ihanan AMV:n ja kävin saunassa. ;) Päivä on tähän asti erittäin onnistunut. Huomisesta tuskin tulee yhtä hyvää, koska meillä on maanantaina englannin koe. Ja torstaina taas matikankoe. Sitä se jakson vaihtuminen tietää... ^^;;;



16.9.2006
Hellou! ^^ Kaverini Chire on meillä viikonlopun. olimme illalla kylillä myöhään ja katsoimme, kun jotkut idiootit ajoivat mopoilla ja autoilla postin ympäri rinkiä. xD Vuokrasimme myös Ring-0:llan. Sen alkuperäisen version. Elokuva oli ihan kiinnostava, kaikki Ringit ovat, olen nääs fani! <3 aloin tasan viikko sitten katsomaan Narutoa ja nyt olen ihan huumeessa siihen. Naruto ja Sasuke ovat kyllä ihan homoja... eilen pikkusiskoni Bubble löi minua luudalla päähän ja sain todella pahannäköisen haavan ja verta tuli kamalasti. Kyllä minä vielä sille penskalle näytän..! xD



9.9.2006
Moih! Tänään minulla oli taksvärkki. Olin mummulla ja autoin sitä tietokoneen kanssa. :3 Vatkasin kermavaahtoa ja söin sen pikkusiskoni Bubblen kanssa. Meillä ei ollut muita kotona ja oli ihanan rauhallista. ^^ Ja Juho on sen kaverilla Mirolla yötä, siksi on myös illalla rauhallista, sillä Juho ei ole pelaamassa CS:ää. Jee! Olen myös kirjoitellut hoittista tänään ja pitäisi varmaan auttaa Bubbleakin kirjoittamaan tänään. ^^ Sain vihdoin päivityksen tänne ja piirsin yhden fanartikin.



4.9.2006
Moi! Eilen oli hyvä päivä ja sää on ihana niin tuulista! Kävelin myöhään illalla ulkona parisen kilometriä ja sain siitä hyvn mielen. <3 Ja tänään pitäisi mennä kouluun. Saa nyt nähdä millaista siellä on, kun koin aamulla aika kamalan herätyksen ja mahaani koskee. >.< I´ll try. :)