kerron, olen, leikin, näytän ja odotan

Hei, olen 18-vuotias lukiolaistyttö.
Nukun, syön, pelaan, luen, dataan, pälpätän ja kiukuttelen.

Entäpä sinä?

SYYS-MARRASKUU 2008

17.11.2008 Skandaali - Ei pysty
Suomiräppiä. Ou ihanaa. Tämä vain sopii hirveen hyvin mun fiiliksiin pääpiirteissään, vaikka suurin osa vedoista on vähän liikaa. Silti. Mää en jaksa. Mua ei kiinnosta. Mää en saa mitään aikaiseksi.

En pysty tekemään mitään koulun eteen. Mulla alkaa koeviikko keskiviikkona ja olen pelkästä ajatuksesta ihan sairas. Kaiken lisäksi on kiva pikkuveli, joka sattuu raivokohtauksessaan hakkaamaan mua. Hitto. -__- Ajattelin olla lapsellinen ja mököttää sille päiväkaudet. Jos pystyn. :'D Se ei anna mun lukee kokeisiin, metelöi vaan ja pelaa. Ja kun pyydän sitä tukkimaan turpansa, se saa raivokohtauksen. Fysiikasta mää en tajua mitään. Matikantehtävistä en osannut tänään yhtään. Tai sitten en vain saa ajatuksia kasaan.

Ekaa kertaa vuosiin myöhästyin koulusta (ellei sitä ysiluokan kännykän etsimistä lasketa). Heräsin viisi minuuttia yli kahdeksan ja sitten vain laittaudun ja lähdin kouluun. Liikuntatunnilla on ihan hauskaa, kun pelattiin kavereiden kanssa sulkapalloa. Gipiin kanssa sitten väsyttiin siihen ja kierittiin siellä salin lattialla. Ja kontattiin. Whatever. :'D Nyt mulla ei ole koko lukuvuonna enää liikuntaa, mahtavaa! \o/

Mari-Chanin kanssa vietin yhden välkän tänään. Siinä sitten angstattiin toisillemme. :D Vaikka tuntuu, että mun pointti mun valituksissa meni Marilta vähän ohi. Mää kyllä ymmärsin sitä, mut mun oli vaikee keksiä sille mitään lohduttavaa sanottavaa. Olen huono siinä. D: Tällä hetkellä toisin on niin paskat fiilarit, että uskon, etten oo hyvä missään muussa kuin tässä valituksessa. Valitan nyt tähän, kun kaverit varmasti kyllästyy muhun jos alan vuodattaan.

Moony oli täällä viikonlopun ja ostin häneltä puuttuvat CCS Master of the Clowit. Nyt mulla on kaikki 12 CCS:ää mangana, tänään luin musiikintunnilla sen viimeisen osan loppuun (vaikka luin sen viimeisen osan viimeviikolla myös netistä ^^'). Moonyn kanssa oli kivaa, mutta kun oltiin heidän talossaan (siellä ei enää asuta) neljä-kuusi tuntia ja siellä oli alle 10 astetta lämmintä. Ihme etten ole nuhassa. Nyt kun sanoin tuon, sairastun. Joten koputanpa puista tietokonepöytääni. Noin. Ehkäpä selviän nyt. :3

Mulla ei ole rahaa tarpeeksi. Nyt mulla on n. 30 euroa, muttei enää huomenna niin paljoa. Meen nimittäin ostamaan Bubblelle synttärilahjaa, hän täyttää 12 perjantaina eli 21.11.2008! Mun pitäis ostaa joululahjat mun kavereille ja perheelle (Juho on niin hullu, et sa pärjätä ilman lahjaa!), sitten piirrän kortteja. ^________^ Toivottavasti niistä pidetään. <3

Toivottavasti selviän koeviikosta. En halua yhtään kutosella alkavaa numeroa... mutta jos se tulee fysiikasta, se ei niin haittaa. Ihmettelen, jos joku luki tämän saarnan. Tiedän piristyväni, kunhan keksin siihen keinon. Nyt ei vain ole aikaa purkaa kirjoittamiseen tai piirtämiseen, pitää opsikella. Fiilikset kuulemma vaikuttaa tuloksiin. Kyllä mä piristyn, pakkohan mun on. Go Kineko~~! :)

Gipii = Prinsessa Ruusunen, Pikachu, Strange-kvarkki, ahven
Esc = Lumikki, Tau-leptoni, hauki
Jenni = Tuhkimo, elektroni, pinkki Geodude, pallokala
Minä = Pieni merenneito, Myoni-leptoni, shiny Tentacool, diskufisk (kiekkokala)

Ihanat liikuntatunnit! <33 Escillä ei ole pokémonia tossa listassa. D: Kun keksittiin ne, Esc ei ollut liikuntatunneilla. Nyt vaihdoin biisiksi ylipirteän Shugo Chara!n toisen alkumusan, Buono!n Minna Daisukin. Jospa fiilarit kasvais. :D



13.11.2008 Evanescence - Missing
Mua niin masentaa. Mun on vaikee edes sanoa, kuinka paljon mua masentaa ja se vain jatkuu ja jatkuu. Löydän koko ajan uusia huonoja puolia itsestäni ja masennan kuin tietoisesti itseäni lisää. Kaikki tuntuu ylivoimaiselta ja kaikki kaatuu niskaan juuri väärään aikaan. Koeviikko ja kaikki. Kaikki.

Mulla oli eilen ihan kauhea olo. Siis aivan järkyttävä silloin illalla. Ihme, että pystyin nukkumaan. Kaikki asiat vain heitti rinkiä pääni sisällä ja hetken kuvittelin sairastuneeni erääseen tautiin ja mun oli pakko nousta kahdeltatoista yöllä koneelle etsimään tietoa kyseisestä taudista. Sitten mennään kouluun ja leikitään että on hauskaa. Mutta kyllä asiat iltapäivällä alkavat näyttää paremmalta. Aamut on aika tuskaista irvistelyä, mutta voin sanoa, että eilen ja tänäänkin minulla on ollut koulukaverieni kanssa todella hauskaa! ^___^ Jotenkin ahdistus muuttuu iloksi, koska tiedän, ettei heistä kukaan kuuntelisi vapaaehtoisesti angstiani. Mutta he osaavat silti piristää pelkällä olemassaolollaan! <3

NANAn kolmatta osaa ei ole tullut vielä tänne, tai ainakaan eilen ei ollut. Skippasin ruokailun tiistaina ja keskiviikkona sen takia, että lähdin katsomaan, onko se tullut. Muttei niinä päivinä mitään erikoisen hyvää ruokaa ollutkaan. Tai oikeastaan eilen oli jopa ällöpahaa maksalaatikkoa. :P NANAa ei ollut, mutta ostin kermapullan. Nam nam. :3 Sain sen kyllä syötyä vasta kotona, kun koulussa se kermavaahto alkoi vähän ällöttämään. :'D Renakin sai siitä vähän kermavaahtoa. Huomenna on hyvää ruokaa, hernekeittoa. :3

Moony tulee perjantaina ja hengaan hänen kanssaan sitten lauantaina. :D Yritän säästää hänet angstiltani, mutta kaipa mää jotain vuodatan. Moony menee huomenna Fantsuun katsomaan, olisiko siellä mulle CCS Master of the Clowin 4. ja 6. osaa tai Gakuen Alicen 3. osaa. Jos on, hän ostaa ne ja maksan sitten hänelle takaisin. <3 Ihanaakivaa.

Esc kävi eilen värjäämässä hiukseni. Pelattiin Suoer Boboa. :D Esc hävis mulle (tais se kyllä voittaakin mut) ja Juho ihme ja kyllä voitti. :'D Viikonloppuna se pelasi niin huonosti! Nyt mulla on taas kirkkaanoranssit hiukset ja Mari-Chan kehui niitä koulussa. Olin todella iloinen! :) Kiitos Mari-Chan.

Ja sitten mun piti puhua matikasta vähän. Tänään tunnilla koin osaavani. Se oli huippua. Mutta nyt kun tein kotitehtäviä olin ihan pihalla niistä. Sain vain yhden oikein. Ja fysiikassa harjoiteltiin kokeeseen ja meillä oli sellainen minikoe. 8/20. Mahtavaa. Pitää varmaan alkaa toivoa parasta tuon koeviikon kannalta. Ehkä kaikki kuitenkin onnistuu, kuten onnistui viimeksikin (ja itkin ja stressasin kokeita yhtä paljon!). Esc sanoi sitä myös minulle tänään, että pääsen kyllä jopa fysiikasta läpi. Pitänee uskoa muita. :)

Hirvee angstisaarna. Mut mua ahdistaa. Pitäisi kirjoittaa tarinaa tai piirtää, se auttaa. Juu ja eilen historiantunnilla:

Gipii lukee vihosta: "Poimikaa muutama pääkohta lyhyin kattavin selityksin"
Minä: "TELEVISIO! \o/"

Ja sitten me naurettiin tosi kauan. Ei se enää tunnu niin hauskalta ja kukaan muu minun, Gipiin, Escin ja Jennin lisäksi ei ymmärrä tätä. Hoohoo. Mulla oli jotain muitakin, mutta unohdin ne. Näitä on sitten itse aina parin kuukauden päästä kiva lukea.



9.11.2008 Sakakibara Yui - Koi no honoo
Tämä biisi on ihana. Ja se on Kanokon-nimisen sarjan lopputunnari. :D Kanokon on siis se huono pervoilusarja, missä ainoat hyvät puolet on tunnarit ja piirustustyyli. Ja sarjan lyhyys!

Olen ollut tosi masentunut lähipäivinä, mutta nyt piristyin. Angstasin ja kiukuttelin vain ja todella paljon. Mutta kyllähän minä jotakin olen tehnytkin. Tai no en oikeastaan mitään ihmeitä. :D Olen vain iloinen, että sain pirteät fiilikset takaisin. Ei ole kivaa olla masentunut ja ahdistunut, kaiken lisäksi vainoharhainen. .___. Mutta nyt yritän parhaani! :3

Esc tulee meille tänään. Mää sivistän sitä kahdella tavalla. Pelataan yhtä pleikkari ykkösen peliä, Super Bobia, joka on meillä jollain esihistoriaallisella demolla. Pelattiin sitä koko viikonloppu! :'D Ainakin parjantai. Siis minä, Juho, sen kaveri ja Bubble. Oli kyllä harvinaisen hauskaa. Mun piti siitä kirjoittaa joku hauska juttu tänne, mutta minä unohdin sen täysin. D: Mutta muistan, että naurettiin jollekin sairaalle jutulle ihan räkänä. Ai niin joo. Se toinen juttu, miten sivistän Esciä on se, että aiotaan katsoa Disneyn Kaunotar ja Hirviö. :D Oikeasti hän tulee tänne värjäämään hiuksiani (taas oranssilla, paprika power!!~).

Niin. Päästin viihdoinkin Escin kanssa syömään torstaina. :D Hyvää oli~. Mums. Syötiin vain välillä niin innoissaan, ettei puhuttu mitään. :''D Se oli hassua. Torstaina muutn koulussa meillä puhuttuun säteilystä fysiikan tunnilla. Sitten tehtiin sen tunnin jälkeen niitä läksyjä koulun aulassa. Gipii lukee tehtävän ja kysyy minulta vastausta siihen.

Gipii: "Mitä elävälle kudokselle tapahtuu säteilyn vaikutuksesta?"
Minä: "Phowwh!" *näytän käsilläni räjähdystä*
Gipii: "Räjähtää" *kirjoittaa vastauksen vihkoonsa*
Minä: "Eieieiei! Älä nyt sitä kirjoita! :'D"

Minä: "Äiti, onko vaarallista jos raapii luomea niin kauan, että siitä vuotaa verta?"
Äiti: "On"
Minä: "Voi ei mää kuolen"
Äiti: "Niin kuoletki"

Toi edellinen oli siis tänään. Äiti on ihana! <3 Ja juu, mulla ei ollut isälle mitään. Mää tulin yöunieni jälkeen alakertaan ja iskä kysy, mitä mun pitäis sanoa. Olin vähän ulkona. Noin minsan päästä tajusin toivottaa hyvää isänpäivää. Että hyvin menee. :'D Valvoin kolmeen viime yönä ja sitten mut pakotettiin ylös jo yhdeltätoista! Ja sitä ennen olin herännyt yhdeksältä kerran niin... väsymys tulee jossain välissä kostaan tuon.

Sain muuten torstaina osan niistä tilaamistani mangoista! <33 Olin hirveän iloinen, kun sain viestin, että mangaa on tullut. Sitten pyörilin iskän yli-isolla pyörällä kolmisen kilsaa kirjakaupalle. :'D Mahdoin näyttää typerältä. Ja mulla oli vieläpä hame. Mutta oma pyöräni on laitettu talveksi pois. .___. Siksi siis menin isukin pyörällä. Juhon pyörä on niin romu, ettei sillä voi ajaa. Yritin sitäkin, mutta olin heti kaatua. No, ostin Card Captor Sakura Master of the Clow kolmosen, Gakuen Alice kakkosen ja Ultra Maniacin kaksi viimeistä! \o/ Luin sen Card Captorin eilen. Siinä oli paljon homoilua. Varsinainen lastenmanga.

Tässä tekstissä on paljon kirjotusvirheitä ja mun pitäis päivittää joskus. Mutta ensi viikolla starttaa toinen koeviikko. :S Ettäs näin. Yritän jotain. Ehkä. Jos voin. Mutta lupaan päivittää tässä kuussa! >:D



5.11.2008 Amano Tsukiko - Chou
Kesällä innostuin kuuntelemaan Amano Tsukikoa ja pidän yhä hänen musiikistaan paljon. ^^ Go Tsukiko! Laulat ihanasti ja vahvasti! Chou, Koe ja Heaven's Gate ovat suosikkikappaleeni tältä naiselta. :3

Arvatkaas, kuka on piirtänyt (aloitin tammikuussa ^^') 100 theme challengeen 32 kuvaa? Minä! \o/ Eilen lisäsin nettiin kaksi kuvaa, joissa olemissa oli nettikaverini. Toinen kuva esittää Nihonin Finiä (hän laittoi muuten kuvan sivunsa webmaster-osioon <3) ja toinen Jirachi's Wishin Eveä. :3 Even kuvan tein täysin koulussa. Onneksi Gipiillä oli värikyniä. Väritin sitä matikantunnilla, enkä tajua nyt mitään toisen asteen yhtälöiden ratkaistujen ominaisuuksista. D: Surullista. Yritän sitten koeviikolla opetella kaiken, kuten tein viime jaksossakin. ^_^' Lapset, se ei ole hyvä keino. Mutta minulle onneksi toimii ihan hyvin. :D

Viikonloppu oli tavallinen. En tehnyt mitään erikoista, lusmusin vain kotona. Mutta oli ihanaa, kun perjantaina tuli niin paljon lunta (pikavilkaisulla ikkunasta suurin osa on nyt sulanut...). Olin perjantaina poikien kanssa lumisotaa ja tulin lumipestyksi... öööö... pari kertaa. Mutta lumipesin minä niitäkin! >:DD En ole häviäjä lumisodassa! ... vai olenko?

Näen välillä ihan pimeitä painajaisia, kuten että otsani olisi täynnä finnejä ymsk. Ne eivät ole kivoja. D: Muutenkin, olen ollut vähän masentunut viime aikoina. Ei vain kiinnosta eikä huvita tehdä mitään. Nukun tavallista enemmän ja sängystä on vaikea aamulla nousta. Ja sitten: kiukuttelen. Kiukuttelen varmaan kaikille! X___X Moonykin on joutunut kuuntelemaan jo kaksi maratonipuhelua minun valituksista, mutta yritän myös puhua mukavasta asioista. :)

Koulussa ei ole ollut mitään ihmeellistä viime aikoina. Paitsi että kaikki tuntuu jotenkin vastakarvaiselta ja vaikealta. :'D Matikka on ihan hauskaa, mutten tajua siitä mitään. Fysiikka ei ole hauskaa, enkä tajua siitä mitään. Onneksi on historiaa! <3 Ainut aine tässä jaksossa, josta todella tajuan jotain. Historia on kivaa ja helppoa. Mutta meillä on siinä sellainen sijainen, joka laittaa meidät tekemään tehtäviä. D: Kuuntelen mielummin opettajan luennointia, kuin teen itse mitään. Opinkin niin paremmin. Opettajakeskeinen opetustyyli sopii sinun minulle. Nuo psykologian termit pitäisi btw opetella. XD

Tänään tulee olemaan läskypäivä. Koulussa on ihan jees, kun on vain 5 tuntia koulua, mutta kun tulen kotiin, iiiihana läksykasa odottaa minua. On matikkaa, fysiikka, psykologiaa ja englantia. Eli kaikkea, mitä huomenna on ja kaikesta pitää tehdä jotain. Mulla on joku ongelma hyväksyä se, että mun pitäisi oikeasti nähdä vaivaa koulun eteen. :D Mutta kun opiskelun makuun pääsee, se on kivaa. Aloittaminen on aina hankalinta.

Oltiin menossa eilen Escin kanssa syömään yhteen ravintolaan, mutta se oli kiinni. D: Joku toinen päivä sitten. ^^ Hän tulee värjäämään hiukseni tällä viikolla ja sivistän häntä näyttämällä Disneyn Kaunottaren ja Hirviön. Niin ja nyt sanon: "Äidille kakkuja"



26.10.2008 Ayumi Hamasaki - Butterfly
Whii. ^_^ Tämä on nostalginen kappale, tosiaan. Animeharrastukseni alussa tämä oli jo minulle tuttu, tulee ihan muistoja mieleen. Varsinkin yksi Inuyasha-musiikkivideo on tästä muistissa. :D En muista siitä paljon, siinä oli paljon Sesshoumarua ja Riniä. En ole btw vieläkään lukenut kaikkia hyllyssäni olevia Inuyashoja, niin heikko sarja se kyllä on. 14 osaa luettu, 18 hyllyssä.

Katsoin Kanokonin loppuun, olisikohan ollut torstai. Samanlaista kliseistä pervoilua koko sarja. :'D Mutta piirustustyyli on yhä söpönen~~. Nozomu oli parasparasparas. Varsinkin, kun sillä oli 11. jaksossa niitä laastareita, nauroin tosi paljon. En ole vieläkään katsonut Shugo Chara!n tokaa kautta ollenkaan. Jotenkin ei vielä innosta. Ajattelin katsovani niitä sitten, kun niitä on n. kymmenen tullut Japanissa. Ehkäpä näen subattujakin jaksoja tällä kertaa, niin tajuaa hieman enemmän, kuin pelkästä japaninkielisestä puheesta. :3

Aloitin nyt karkkilakon rinnalle toisen lakon: energiajuomalakon. Kun tulin torsaina koulusta, äiti olii ostanut minulle yhden Batteryn ja join sen hyvillä mielin. Myöhemmin samana päivänä lähin Escin kanssa kylälle ja ostettiin molemmat isohkot tölkit sitä uutta energiajuomaa, sitä oli vain pakko saada, kun olin Emmalta sitä maistanut ja se oli niin hyvää! <3 Ja join sitä siinä samalla, kun juteltiin ja tassuteltiin monta kilometriä. Mulle tuli tosi huono olo. Maha kipeä, pää kipeä, jalat meni miten sattuu ja näin huonommin. O________O Joten päätin ottaa lakon. Ihan vain terveyteni vuoksi, olenhan 13-vuotiaasta asti energiajuomaa nauttinut varsin aktiivisesti... Sayonaran foorumilla kannatettiin kahvia energiajuoman korvikkeeksi. :P Joinkin äsken kahvia, äidin keittämää lyijyä. Se oli aika tujua... X__X En voinut juoda koko kuppia, kun oli niin pahaa ja vahvaa. Mummo oli myös siinä ja se antoi mulle vitosen. Jes! <3

Kävin joku päivä, oiskohan ollu keskiviikko, kirjakaupassa tilaamassa lisää mangaa. Gakuen Alice 2-4 ja Ultra Maniac 4-5. Woot. Jos siinä nyt olisi tarpeeksi, että ne voivat tilata ne mulle. >:D Haluan ne. Haluanhaluanhaluan! Gakuen Alice on kyllä niin yltiöhauska. :'D Mulla on skannattuja kuvia siitä ykköspokkarista mun kouluvihkojen kansissa. Samoin Furubasta, Card Captor Sakurasta, Death Notesta ja Shugo Chara!sta on niitä skannattuja kuvia. Oi onnea.~

Yhyy. Miksi Pokémon-sarja on niin huono nykyään. D: Katottiin eilen vanhoja jaksoja siskon kanssa ja ne olivat hauskoja. Niin nostalgista! :''D Pienenä ne oli niin pop. Sitten joskus la-asteen puolesta välistä yläasteen loppuun pidin koko sarjaa ihan pilipalina, mutta nyt kun katsoin, niin hauskoja ovat. Mutta juu... mikähän minä olen uusia jaksoja arvostelemaan, kun en ole Diamond ja Pearl -kaudelta yhtään nähnyt, paitsi Japaniksi pari... Ei mua kyllä kiinnosta nähdäkään. D: Yhyy, ei oo ees Mistyä.

Tein läksyjä ja osasin matikan tehtäviä. \o/ Meille opetettiin perjantaina toisen asteen yhtälön ratkaisukaava ja se on piiiitkä. Jos mää oikein muistan, se meni jotenkin näin: X on -b plusmiinus neliöjuuri b toiseen 4ac jaettuna 2a. Wohoo. Sitä sitten soveltamaan käytännössä. :'D Ja juu, pitäisi tehdä psykologian kotietätyö ja fysiikan joku tyhmä heilurityö. Ah, mikä asenne opsikeluun mulla onkaan! Ihailtavaa! <3

... se äidin lyijykahvi maistuu mun suussa yhä. Ja se, kun poltin eilen kieleni. :X



17.10.2008 Nana Mizuki - Blue Moon
En ollenkaan tiedä miksi, mutta koko ajan on sellaiset angstit fiilarit. :/ Ehkä se on tuo ruma sää, sillä mitään kamalaa ei ole tapahtunut, enemmän mukavia asioita. :3 Paitsi mukavaa ei ole se, että syysloman loppuja vedellään. Olisin mielelläni lomalla vielä toisenkin viikon. ^^' Ja toinen ikävä asia on se, etten millään jaksa tehdä läskyjäni. Niistä ei tule mitään. Tai siitä hommasta. Jotenkin kirjojen ja tehtävien katsominenkin on aika tuskaa. D:

Oltiin eilen shoppailemassa äidin ja Bubblen kanssa. Äiti siirsi tonnin tuhlattavaksi ja tänään haukkui meidät, että olemme huonoja tuhlaajia: saimme vaatteisiin ja tavaroihin menemään alle 400 euroa! Koko tonnin olisi pitänyt mennä. :'D Mutta minusta tuntuu, että sain ihan tarpeeksi kaikkea. Äiti osti minulle kaksi mangakirjaakin: suomenkielisen NANA kakkosen ja enkunkielisen Paradise Kiss ykkösen. Molemmat Ai Yazawan mangoja. :3 Ajattelin yöllä tai joskus sitten lukea ne, heh.

Juu. Eli mentiin shoppailemaan noin kahdeltatoista päivällä ja palattiin seitsemältä illalla. Käytiin ihan aluksi Mäkissä syömässä. Söin ihan liikaa kananugetteja. :'D Ne omat yhdeksän ja vielä Bubblelta kaksi... no, ranskiksia tai muuta en sitten syönytkään. Juoksimme vaatekaupasta toiseen ja äiti hermoili, että jos ollaan liian kauan ja pidetään autoa parkissa, tuulilasiin lätätään inhottavia muistutuksia. :'D Ymmärrätte kyllä. Sain kolme ruutuhametta, mekon, talvikengät, alusvaatteita, sukkahousuja ja polvisukkia. :--D Ja mamma betalar. Ruokakaupastakin löytyi sitten reissun loppupuolella kaikkea hyvää. :P

Minusta loma ei ole lomaa. Teen aina listan päässäni asioista, jotka pitää saada loman aikana tehtyä, kun arkena ei ole aikaa. Tällä kertaa niitä olivat ainakin Kineko Ichigon päivittäminen, tarinoiden korjaus ja läskyt. Vain läksyt jäljellä, sillä sain tänään viimeisen tarinan korjattua. \o/ Mutta noiden listojen laatiminen aiheuttaa lomastressiä ja lomastressi kuuluu ikävien asioiden kategoriaan. Ja nyt stressaan sitä, että loma loppuu jo pian ja yhyy, ei ollut edes hauskaa eikä tuntunut lomalta. -__- Jollakin samanlaisia tuntemuksia?

Kaikki mun into opsikella on suurinpiirtein kadonnut sinne jonnekin. Olin iloinen, kun sain ekan jakson todistuksen käteeni, mutta nytr pelkään, että tokan jakson lukkari ei ole yhtä kiva, koska laiskistun enkä osaa mitään. X_____X Ja se fysiikan työselostus tuntuu lähestulkoon pieneltä mahdottomuudelta, vaikka tiedän, ettei se sitä ole. Olen vain vaikea itselleni. Blaaaaa~ah.

Moony tuli eilen! ^_^ Hän on sunnuntaihin asti täällä (mutta tänään ei ole kotona :<) ja voin juoruilla hänen kanssaan sitten kaikkea. :D That's great. Olin eilen Moonyllä ja katsottiin siinä Idolsia. Se ohjelma menettää hohtoaan vuosi vuodelta. Ja se japaniksi laulanut ernukin on tippunut pois. :'D Se oli ihan mielenkiintoinen tyyppi... xD

Ai niin joo. Munhan piti vaihtaa syyslomalla KI:n leiska! Se kyllä jätän pois. Tai jätin jo. Supistaakseni näin vielä jäljellä olevaa lomastressiä.



14.10.2008 t.A.T.u - Gomennasai
Nyt on syysloma ja ulkona on kaunista. Mutta jostain kumman syystä fiilarit on jatkuvasti apaattiset. En vain jaksa tehdä mitään. Pitäisi tehdä läksyjä ja korjata se viimeinen tarina. Höh. Mutta Moony tulee torstaina kotiin ja saan sitten taas juoruilla hänen kanssaan! ^_^ Ihanaa!

Eräs entinen ystäväni ottaa jostain syystä minua kaaliin melko pahasti. Jos kuulenkaan hänestä, minua ärsyttää. Hänen kaverinaan oli vaikea olla, mutta se on ohitse nyt. Kaikesta pääsee jaloilleen, eikä pitäisi angstailla menneitä. Ehkä minun pitäisi puhua hänen kanssaan joskus vähän, mutta en jotenkin osaa.

Meillä oli perjantaina koulussa pehmolelupäivä. Mää vein Pikachu-pehmolelun, koska se oli mulle joskus kakkosluokalla tärkeä. :3 Sillä ei ole enää häntääkään, Pikachu parka. xD Perjantai oli koulussa ihan kiva päivä, mutta kalenterissani lukee "Koulupäivä vähän penkinalle mut ihan ok". Ehkä mulla on joku syysmasennuksen alkuaste. Pitää vain tiuskia toisille ja angstata turhia. -__- Turhauttavaa.

Mä olen katsonut animea! \o/ En ole innostunut mistään sellaistesta pitkään aikaan, mutta katsoin True Tearsin uudelleen ja tein siitä arvostelun, jonka lisään tänne seuraavassa päivityksessä. Nyt katson Kanokonia. Veohista pomppasi eka jakso ihan sattumalta ja kun piirustustyyli on söpö, päätin katsoa. Mutta se sarja on turhan pervo. X______X Ja molemmat päähenkilöt on ärsyttäviä. Mutta se susisielutyttö on ihan hauska, vaikka muistuttaa mua Nagato Yukista. :'D Ja ostin eilen yhden Love Hina DVD:n, vitosen nimittäin. Arvatkaas miksi? Koska siinä on Sarah! <3 Sarah on vain niin paras. :'D Katottiin siitä eilen kaksi jaksoa. Sain sen ykköslevyn Anime-lehden tilauksesta ja katsottiin ne jaksot Bubblen kanssa pari päivää sitten. Juhokin tuntuu katsovan Love Hinaa meidän kanssa aina välillä. :'D Haha.

Mun pitäisi tosiaan päivittää... viimekertaisesta päivityksestä on yli kuukausi. Ainakin mulla on vähän materiaalia valmiina päikkään jo nyt. :3 Se arvostelu ja synttärilistaan paljon nimiä (osasta kiitos !YAY!lle). Pitäisi vielä kirjoittaa NANAsta ja Kanokonista esittelyt. Sitten mulla on täällä 101 esittelyä. Wooowww~ah.

Minä: "Musta tuntuu joskus suihkus, et mulla menee koko ajan vettä korvaan"
Bubble: "Ja musta tuntuu, et mulla on sydämen muotoinen pää!"



2.10.2008 Madonna - Die another day
Tämä kappale on inspiroiva. Tästä saa hyviä ideoita tarinoihin ja sitten voin taas naputtaa. Tarinoiden kirjoittelu on kivaa ja vapauttavaa, tarinoihin voi purkaa kaiken paskan ja kun sitä niin angstipuuskaisena kirjoittaa, tuloskin on yleensä aika hyvä - vaikkakin masentavan angstinen.

Tänään musta on tuntunut siltä, että osaan. Läksyjen kanssa siis, kaikki huomiselle meinatut läksyt olivat helppoja ja kivoja. :3 Koulussa olin taas sekä matikassa että fysiikassa "siis mitä hä?" -meiningillä, en tajunnut fysiikassa ainakaan mitään. xD Matikassa meni lopputunnista siksi yli, että aloin laskemaan polynomien yhteenlaskua kertolaskuna, kun se laskutapa oli iskeytynyt liian syvälle mun kalloon. Sitten katsoin kirjan takaa ja aina vain ne olivat väärin. :''D Sitten ihan tunnin lopussa tajusin, että niiden välissä on +-merkki. Olen todella matemaattinen joskus.

Läksyjen teon aikana (teen aian keittiön pöydässä ja porukka ramppaa siinä jatkuvasti) oli kamala hässäkkä. Ja kun Bubble siinä samalla piirteli, se kirjoitti ylös, mitä me puhuttiin. Siksi kirjoitan kaikki hauskat jutut tähän, siksi blogiin nyt kirjoitankin. ^__^ Tässäpä niitä on, ihan omaksi muistokseni kylläkin:

Äiti isille: "Lappasaatana!"
Äiti Juhosta: "Noko tuo tyhymä saatana pitää ikkunaa auki!"
Juho äitille: "Noko täälä haisee ihan ihimeelle"
Minä lasken matikkaa: "Mää unohin että toi x kuolee tuolta välistä"
Minä isille: "Älä vippaa mun vihkoa!"

Äiti on maailman paras yhdistämään kauniin, suomalaisen, perinteikkään sanan "saatana" kaikkeen. Äiti puhuu tattisaatanasta ja nyt on myös lappasaatana. Hmmm. Kukaan ei pysty tuohon. Äiti oli tosi vihainen päivällä, koska se oli herännyt neljältä ja me huudettiin, niin se ei voinut nukkua. Nytkin se mäkisee jotakin seinän toisella puolella, varmaan musiikista... *köh*

Sain eilen mun äikänjuttuja takaisin. Ja toissa päivänä sen ruotsinkokeen. Äikänkokeesta tuli 8+ ja muistikirjasta sekä aineesta 8½. \o/ Ruotista taisi tulla 8-, mut saan kasin toikkariin. Aika hyvin tosiaankin, eka jakso meni ihan hyvin, kun huonoin numero kokeista oli se pitkän matikan 7½. Yritän silti parantaa koko ajan. :3 Ja mulla on koulun kanssa ongelma: sosiaalipsykologian ja historian viides kurssi ovat päällekkäin, enkä tiedä, kumman ottaisin! X__________X Kävin siitä opollekin jo angstaamassa, katsotaan nyt tämä psykologian eka kurssi loppuun ja mietitään sitten uudestaan asiaa, eihän mulla tosta psykologiasta vielä kunnollista käsitystä ole, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa. Historiassa taas pääsen helpommalla... ^^;

Puissa ei ole enää paljon lehtiä, ruska oli lyhyt, mutta se oli nätti. Olisin kyllä katsellut sitä vähän pidempäänkin. <3 Mutta paljaat puut ja lumeton maa tuovat sellaista... kauhuelokuvatunnelmaa. Eikä ollenkaan pahassa mielessä, sekin on nättiä. Kivaa on niin kauan, kun ei ole märkää tai liian kylmä, pikkupakkaset ei haittaa, mutta sitten on ne helmikuun ihanuudet... >__< Kouluun käveleminenkin on tuskaa.

Äiti valittaa, että naputus kuuluu, joten lopetan tähän. En tahdo uida maanantaina, urgh. Koulu-uinti on niin paskaa. Miks se on pakkollista, jos osaa jo uida?!



30.9.2008 Ayumi Hamasaki - Every Heart
Oon rakastunut tähän biisiin. *________* Se on vain jotenkin niin... aws! Täynnä rakkautta! :D Taas mä aamukirjoittelen, kello on viisi minuuttia yli seitsemän aamulla. Olen ollut tosi laiska Kineko Ichigon kanssa, mutta se johtuu suurimmaksi osaksi koulusta. Välillä mää unohdan, että tämä blogi on olemassa, mutta kyllähän Esc mulle muistuttaa, että pitäis kirjoittaa. ;D

Oon keskinkertaisesti kuollut. Mutta elossa. \o/ Selvisin koeviikosta! Whooo~ho. Sain historian kokeesta ysin ja uskonnon kokeesta ysi puolen. Ja matikan kokeesta seiska puolen, mut sehän oli pitkän matikan koe. ;) Se matikankoe oli muuten vaikea! Olin ihan kauhuissani, kun viime viikon maanantaina lähdin sieltä kokeesta. "Nelonen tulee" -fiilarit onneks kuihtu, kun sain perjantaina paperin käsiini ja olin tosi iloinen! ^^ Tänään saan ruotsin kokeen, toivottavasti saan kasilla alkavan. :3 Tai paremman, haha, mutta tuskin mulla kasia parempaan on mahiksia, ruotsi on aina ruotsia ja kaikki me tiedämme Kinekon ruotsinoppijana, hm? ;3

Viikonloppu oli kiva, koska Moony oli täällä. :3 Se tuli jo torstaina ja olin sit lauantaihin asti melkein koko ajan niillä. Puhuttiin kaikkee ja syötiin kakkua, Moonyn äitillä oli katsokaas synttärit. :D Mutta oon järkyttynyt, nyäh. Miten Moony voi katsoa Big Brotheria, Idolsia, Maajussille morsianta ja tämmösiä. XD Mää kyllä itse katon telkkaria tosi vähän, vaikka meillä onkin aina toosa päällä. Kukaan ei vain katso, paitsi äiti on aina sen ääressä jos se ei nuku tai oo töissä.

Meillä oli eilen cooper-testi. Huonosti meni, mutku oon vähän räkäläkätaudissa ja lukio tekee rapakuntoiseksi: syödään samalla, ko luetaan kokeisiin. Mut sain 2120 metriä. :3 Ei hyvin, huonosti. Mutta kelpaa, en jaksa ruikuttaa siitä. En ruikuta mistään, kun luultavasti saan kaikki kokeet läpi ja tämmöstä ihanaa~~.

Meillä on tänään rankka päivä. :x Kahdeksan tuntia koulua ja aineina ovat matikka, fysiikka, psykologia ja englanti. Ajatelkaa. X_______x Mutta selviän siitä, laitoin nuudeleita aamupalaksi (Juholle annoin puolet). Ne oli pitkästä aikaa ihan hyviä, mulla on paha tapa kyllästyä kaikkiin ruokiin, mitä syön suhteellisen paljon. Ja kun syön niin harvoja ruokia (ja niitä harvoja paljon!) monipuolisuus on helposti arvattavissa. Syön keksejä ihan älyttömästi, koska en saa karkkiakaan karkkilakossa syödä. ;3 Ajattelin, että lopetan lakon jouluna. Tai sitten syön vain jouluna karkkia ja jatkan sitten lakkoa? Hmmmm.

Mun Card Captorit ei oo vieläkään tulleet. TT___TT Nyäh. Ja nyt kun Furubaa aletaan suomentamaan, olen HYVIN VERISESTI LOUKATTU. No en, onhan se hyvä, että noita suomennetaan. Mutta lempisarjan suomentaminen pistää silti... suomennoksen on parempi olla hyvä. Kannet ei ainakaan olleet ja jos ne on Japanissa samanlaiset paskat, niin miks meidän pitää niitä matkia? Dx Tää mikään Japani ole. Nojoo... ^^' Ihan kivahan tuo on, vaahtoan liikaa.

Ulkona on nättiä.



16.9.2008 Hector - Lumi teki enkelin eteiseen
Mikä on oikeasti tärkeää tai yrittämisen arvoista? Pitääkö olla joka aineessa hyvä, vai riittääkö, että pärjää niissä, jotka aikoo kirjoittaa ylioppilaaksi? Minä en oikein tiedä. Yläasteella mulla oli lähemmäs jokaisesta aineesta ysi, enkä ollut koskaan hyvä erityisesti missään. Pitäisikö nyt olla? Tuo ysiputki tuskin sujuu multa enää, joten on keksittävä jotain vaihtoehtoista. Hmmmm....

Heräsin vähän aikaa sitten, kello on 6:54 ja juon vihreää teetä- Tämän teen nimi on China Green, ihan hyvää. :P Iskä herätti mut ja sitten tuli Rena, sillä oli joku pakkomielle hengata mun sängyssä, kun mää yritin saada itseni sellaiseen kuntoon, että voisin nousta sängystä ylös nukahtamatta heti lattialle. Rena puri häntäänsä ja kehräsi. Se tekee sitä usein. Nyt kun tuota teetä kävin hakemassa, se meni Bubblen sänkyyn. :D Ja Juho lukee ihan tuskassa historian kokeisiin. Hyvä meno täällä. Mulla on hartiat tosi kipeät. >___< Johtuukohan siitä, että mulla on tapana nukkua olkapäät tyynyllä? Nykyään teen niin toisin harvemmin. Nukkumisesta vielä sen verran, että kun eilen neljän aikaan tulin koulusta, menin syötyäni nukkumaan ja nukuin kaksi tuntia. :''D Oon nykyään tosi väsynyt, siis.

Mun pitäis tällä hetkellä tehdä jotain kehittävämpää, kuin vain datailla tässä ja kuunnella Hectoria. Esc taisi joskus lähettää mulle tän biisin. :3 Se tulee aina Radio Novalta, varsinkin silloin tuli, kun olin pieni. Jotenkin tunnearvokas biisi, siis. Muistan, kun kerran (siitä on vuooooosiaaaaa~) olin jonkun kaverini kanssa uimassa uimahallissa ja siellä pukuhuoneessa oli joku 2-6 -vuotias pikkulapsi, joka lauloi tätä kappaletta ja sen äiti yritti saada sen lopettamaan. X'D Se oli varsin hupaisaa. Nyt mun pitäisi tosiaankin lukea ruotsin sanoja tai kerrata jotain siihen koekirjoitelmaan, koekuuntelu oli perjantaina ja meni päin persettä, että onnea vaan.

Ostin lauantaina R-kioskilta heräteostoksena Nanan ensimmäisen osan, mutten ole vielä jaksanut/kerennyt lukea sitä kokonaan. Se on ihan hyvä sarja, mutta piirustustyyliin en ainakaan toistaiseksi ole tottunut. :3 Jos se on loppuun asti hyvä, saatan alkaa ostamaankin, kun tuo Cherry Juicekin loppuu kohta ja sitten olisi suomenkielisistä enää jäljellä Death Note. Mutta milloinhan ne Card Captor Sakura Master of the Clowit tulevat? Olen odottanut niitä kauan! TT^TT

Lauantaina käytiin ostoksilla tuossa seuraassa cityssä. :'D Mäkkiläskeilin siellä myös. <3 Olin äidin ja isän kanssa kolmistaan, ja me iskän kanssa naurettiin äidille, kun se etsi niin onnessaan niitä kenkiä ja huusi meille, ettei se luovuta, ennen kuin löytää mulle kahdet kengät, vaikka mä olin jo sanonut, etten löytänyt sieltä itselleni kenkiä. Äiti otti sitten (tietty) ohjat käsiinsä ja alkoi penkomaan. Se toi mulle ties mimmosia kenkiä näytille, mutta löysin sitten yhdet söpöt mustapinkit. <3 Löysin sieltä myös kaksi hametta, mustavalkoinen ruutuhame ja sellainen musta, jossa on vekkejä helmassa, aws aws. Kuulostaapas mustilta nämä mun vaatehankinnat, vaikken edes ole mustan suurkuluttaja. ^^;

Eilen koulussa oli cooper, mutta mulla ja Jennillä meni niin kauan suunnistuksessa (ja löydettiin vaivaiset 3 rastia! XD), ettei keretty juosta. Me juostaan sitten koeviikon jälkeen, eli kahden viikon päästä. Mut meillä oli siel metässä ihan hauskaa, vaikka kartanlukemisesta ei oikein tullut mitään ja sellaista... ^^' Mutta silti. Käveltiin varmaan turhan hitaasti? Kertaakaan ei juostu! xD

Tällä viikolla alkaa siis koeviikko. :S Historian kokeet on jo perjantaina! *faint* OMFG! *___* Mutta luin sunnuntaina siitä ekan kappaleen ja tein siihen liittyävt tehtävät. Ja se eka kappale ulottui 33 sivulle asti! \o/ Luin jopa ne ekstrat! Mutta muissa kappaleissa joudun varmaan jättämään ne pois ajanpuutteen vuoksi (vaikka ovatkin itse kappaletta mielenkiintoisempia...). Onneksi on taas viikonloppu välissä ja sitten vasta alkaa kokeet taas, kerkeää vähän katsomaan.

Olen suunnitellut leiskanvaihtoa viikolle 42, eli syyslomaviikolle. Ü Koska muuten en kerkeä sitäkään tekemään, niin vissiinkin on varattava aikaa etukäteen. Hmmm. Mistähän sarjasta ja minkä värisen tekisin? :D Kyllä mä aina jotain keksin! ^__^ Hitto en oo syönny mitään ja kouluunkin pitäis lähtee puoln tunnin päästä käppäileen. T___T Onkohan ulkona kylmä? Kävin roikkumassa ikkunassa, ei siellä kovin. Voin siis laittaa sen toisen uusista hameistani kouluun. \o/ Mutta tämä on edustavaa juttua lauantailta:

Juho: "Isä, älä huuda! Naapurit luulee, et me ollaan hulluja!"
Isi: "Ne tietää sen jo."



11.9.2008 Bima Dilan - Never let you go
Koulussa tahti on kiristynyt ihan selvästi, tämä alkaa olla jo sitä, kuinka kauheaksi lukion kuvittelinkin. X___X Eilen ja toissapäivänä mulla ei ollut ollenkaan aikaa piipahtaa pihalla koko päivänä, tein vain läksyjä ja sitä muistikirjaa. Nyt se muistikirja on toisin tehty ja palautettu. :3 Viimetippaan meni, mutta kumminkin. Toissapäivänä tein paljon matikanläksyjä, mutta jouduin jatkamaan niitä vielä aamullakin. Silti niistä suurin osa kehtasi olla väärin! TT^TT Hemmetin pitkä matikka, argh. :D

Meillä oli tänään koulukuvaus, otin yksityiskuvan viimeksi viidennellä ja nyt tuli taas sen aika. Se kuvaaja oli taas sellainen wnb-hauska ukkeli, joka yritti naurattaa meitä samankaltaisilla smurffivitseillä, millä se naurattaa tokaluokkalaisiakin, että kiva. Mun kuva SAATTOI onnistua ihan hyvin. Koko koulun kuvassa oli tuskaa katsoa ylöspäin, kun aurinko sokaisi silmät. X_____X Sitten mulla on joku tyhmä siritys tai sitten silmät kokonaan kiinni. :D Että nice. Mutta sehän on vain koko koulun kuva ja ihmiset näkyy siinä niin pienenä. >3<

Ruotsi ei enää ole niin tuskaa, tuskaksi on vaihtunut äidinkieli. Ja historia siinä mielessä, että koealue on 160 sivua. X___X Koeviikko lähestyy uhkaavasti, se alkaa ensiviikon torstaina. Mä en ole niinkään varma, selviydynkö niistä edes kasin arvosanalla. Nyt kun kirjoitin tuon kasin ja saan sitä huonomman, masennun sataprosenttisesti, niin sanotaanko, että edes kutosen arvosanalla? Kuitenkin, koeviikko raastaa mun pään sisällä jo nyt. X_x Tuskaa.

Meillä oli tänään liikunnassa pesäpalloa, mikä oli tietenkin paskaa. Pesäpallotuokion lopuksi minä ja Gipii jouduttiin kantamaan räpyläsäkkiä. :D Ja mä tiedän, että mun ilme oli maailmankaikkeuden vihaisin, synkin ja masentuinein sillä hetkellä, vaikka aurinko paistoi ja oli muutenkin kaunista. Mutta minä olen minä. ^^'

Lukio tappaa mun elämää. Mulla ei ole aikaa olla kavereiden kanssa vapaa-ajalla, mulla ei ole aikaa Kineko Ichigon päivittämiseen, mulla ei ole aikaa olla ulkona, mulla ei ole aikaa ajatella mitään, mitä haluaisin ajatella tai tehdä mitään, mitä haluaisin tehdä. D: Se on surullista, mutta siihen on totuttava. Tai sitten mun pitäis oppia organisoimaan mun ajankäyttöä paljon paremmin. Valvon tosi myöhään iltaisin, ainakin kahteentoista. Ja herään sitten ennen seitsemää ja sitten pitäisi taas kahteentoista asti yöllä ajatella fiksusti. Ei kovin helppoa. Mutta olenpa muistanut ottaa sitä Sana Solia joka aamu! *ylpeä*

Mulla oli eilen kampaaja ja sen jälkeen Esc värjäs mun hiukset kirkkaanoransseiks. Välillä tykkään uudesta (tai melkein uudesta .D) hiustyylistäni, välillä se näyttää sotakypärältä. Så saaaaaad. Mut nää hiukset ikuistettiin nyt koulukuviinkin, ettei sen puoleen. Tyyliltään nämä muistuttavat erittäin paljon Fruits Basketin kisa Sohman hiuksia. Samanlaiset pitkät hapsut edessä ja muut hiukset suunilleen saman pituisia. Paksu otsatukka ja vielä oranssitkin. Nyt olen Ryuugu Renan sijasta Kisa! \o/

Renasta puheenollen, meidän kissa on pölhö. Tai pöhölö niin kuin me sanotaan täällä. Se vaan makas vaikka kuinka kauan mun hyllyn lokerikossa, kehräsi ja puri häntäänsä. Selitin siitä Moonyllekin, jonka kanssa puhuin maratonipuhelun tänään, 43 minuuttia. :D Eilen puhuin Mari-Chanin kanssa pitkän puhelun, lasku ei sillä kerralla toisin tullut mulle, sillä Mari soitti. <3

Mä olen vainoharhainen ja hullu. Kuulen kummallisia ääniä ja näen kummallisia asioita. Voi johtua unen huonosta laadusta ja sen vähäisyydestä. Plussaa siihen vielä stressi koulusta ja muusta sitä naurettavemmista asioista. Mutta se ei ole kivaa. Meillä on huomenna ruotsista sanakoe ja koekuuntelu. En ole harjoitellut. Sain tämänpäiväisestä ruotsin verbikokeesta 17½/20 ja olin todella iloinen! =^^=

Lupasin kirjoittaa päivän parhaita:
Tiistaina kuviksen tunnilla, vesivärityöstä:
Esc (mulle ja Gipiille): "Vähä epäreilua! Te ootte jo noin pitkällä!"
Gipii: "No totta kai me ollaan, herranjumala! Me ollan tehtykki tätä jo paljon kauemmin!"
Esc: "No joo, mutta..."

Tänään kotona:
Juho kävelee tavallisesti mun eteen ja kyylää mua vähän aikaa. Sitten se vaan alkaa huutaa ja tanssia elehtien:
Juho: "RAHANTULOAAAAA EI VOI ESTÄÄÄÄÄÄ~!"

Yritän jaksaa loppuelämäni. Ja päivittää viikonloppuna nämä sivut, kannustakaa. ;D



5.9.2008 Buono! - Internet Cupid
Helloo! ^___^ Olen auto! No en. En ole auto, olen Kineko, joka kirjoittaa blogia puoli kahdentoista aikaan perjantaiyöstä ja juo (ernua, eikös?) vihreetä teetä, jonka nimi on Nippon Green. Tämä on hyvää teetä. Parempaa kuin Japan Sachia tai China Green. Lady Green on myös hyvää. :D Ne on kaikki! Kun teen jotain vähän syväällisempää kirjoitushommaa koneella, juon usein teetä. Se herättää mun kirjoittamisen lahjat ja luovuuden, siksi tee on harvinaisen hyvä juttu.

Soina lähetti mulle tämän ja yhden toisenkin Buono!n kappaleen aikaisemmin illasta. Nämä on molemmat ihan hyviä, mutta tämä Internet Cupid on kyllä söpömpi! <3 Nämä Soinan lähettämät kappaleet vie muita biisejäni enemmän tilaa soittimeltani... O__o En ymmärrä, miksi. Tai ymmärrän sen verran, että isoja tiedostoja ovat, mutta miksi? Mulla on pidempiäkin ja samanlaatuisia biisejä, jotka ovat myös mp3-muodossa ja ne ovat pienempiä tiedostoja. Tai niin ainakin luulen. Siltä musta tuntuu. Mutu juttu. Nojoo.

Nyt on ollut harvinaisen mukava kouluviikko. ^____^ Vaikka sainkin nyt perjantaina ruotsin sanakokeesta 8/15 ja se ruotsinopettaja sai mut suuttumaan, muttei sillä ole nyt väliä. Happy going~. Yksi meidän luokan Jenni liikkuu meidän kanssa koulussa. :D Hän on mukava ja ernu kans, d44. No joo. Oon alkanu käyttään sanaa "ernu" ja se häiritsee mua vähän. Se on tyhmä ja lokeroiva sana.

Moony tuli tänään Seinäjoelta! <3 Puhuin sen kanssa pari tuntia syväällisiä ja huomenna lisää. Äiti on ollut ylitöissä ja on tosi kärtyinen. Se pistää mut raataan pyykkitöissä oikein urakalla. tänään oon pessyt kolme koneellista pyykkiä (ja tyhjentänyt kaksi!). Yhden tyhjensi Juho, mä lahjoin sen. Annoin sille puolet nuudeleista, jotka keitin, jos se pitää ne. Ja se pisti. Ja kyytsäs mut koulusta kotiin. :D voimme tehdä päätelmän, että Juho on ollut harvinaisen siedettävä tänään. Mahtavaa. :)

Tein sitä muistikirjaa vähän. No okei, yhden sivun, nimittäin kirjan esittelyn. Isin mielstä se oli hyvä, mutta Esc sanoi mesessä, että se oli vähän sekava. Ehkä mun pitää hioa sitä vähän. :3 Tulee vähän kiire sen muistikirjan kanssa, kun sen kirjan pitää olla palautettuna kirjastoon tiistaina. ^^' Mutta mä selviän. Mä selviän kaikesta, jos oon tähänki asti selvinny.

Oon aika ylpeää itsestäni. Osaan matikan neliöjuuritehtäviä! Ne potenssitehtävät meni multa vähä niinku ohi, mutta nuo mää ymmärrän. Matikka on tosi kivaa, jos sitä ymmärtää, mutta jos joku asia on epäselvä, matikka transformoituu tuskaksi. Se on just niitä aineita. Ruotsi on aina tuskaa. Taidan manata näissä teksteissä liikaa ruotsia... ^^' Kuulun pakkoruotsin vastustajiin.

Totean saman, kuin viime kertaisessa merkinnässänikin: Lukio lihottaa. :D Muistakaas se. Ja mun kynnet on muuttunut koviksi (lue: normaalit kynnet), koska juon Sana-Solia joka aamu ja saan vitamiineja. Iskä osti mulle keskiviikkona lepyttelylahjaks kaks hillomunkkia (aina kun suutun sille kunnon syystä, se ostaa mulle lepyttelylahjan joka voi olla pullasta mangapokkariin <3). Hillomunkit ois parempia, jos niissä ei olisi hilloa. Mutta lukio lihottaa, jos syön hillomunkkeja. Tässä on selvä yhteys. XD



1.9.2008 Yuki Kimura - Crossing Star
Yuki Kimuraa. Mikseihän siitä tyypistä löyty mitään infoa mistään kunnolla, en mä ainakaan ole löytänyt. Sillä on kaksi hyvää biisiä, tämä ja Love and Joy.

Nyt on sitten syyskuu alkanut, taas koulua, venetsialaiset vietetty ja semmoista. Viikonloppu oli varsin erilainen mun yleisiin tekemisiini verrattuna. Osittain tosi kiva, osittain tosi paska. Yleensä kaikki on neutraalisti. Auts, löin jalkani pöytään. Ja äiti löi päänsä tänään meidän rappusiin ja siltä tuli kivasti verta päästä. :<
Perjantaina kummitätini Leila tuli hakemaan minut kolmen aikaan. Kävimme kaupassa ostamassa CD-levyjä ja sitten mentiin niille. Opetin (mut ei ne oppinu, musta ei taida tulla opettajaa) niille, miten kuvat laitetaan digikameran kortilta tietokoneelle ja miten kuvat poltetaan levylle. Onnistuin jo tappelemaan sen tietokoneen kanssa, vaikka siinä on sama käyttöjärjestelmä kuin omassani (Vista). Sain kuitenkin kuvat levylle. Lauloimme sitten vähän karaokea, Leila oli tosi innoissaan, kun sai esitellä karaoke-vempaimensa mulle. Lauloin Tiktakin Kyyneleet ja Mamban Vielä on kesää jäljellä. Leila lauloi noin 10 biisiä. :D Huvittavinta oli katsoa, kun 3-7 -vuotiaat lapset lauloivat iskelmäbiisejä, jotka olivat varsin pervoja. Leila vei mut takaisin kotiin, tai sitä enne käytiin kahdessa kaupassa ja hautausmaalla. Hautausmaalla oli taas tosi nättiä! <3 Leila osti mulle sillä reissulla Batteryn ja kaksi pussi nuudeleita, toisen pussin Bubble söi lauantaina.

Lauantaina oli venetsialaiset. Esc tuli meille yöksi ja meillä oli ihan hauskaa, paitsi että äiti humalassa ei ole maailman mukavin näky. X________x Alkoi pieni tappelu mun, äidin ja Bubblen välille silloin illalla joka päättyi siihen, että Bubble vippas kokikset äitin päälle ja äiti painui nyrpeänä sauaan ja yritti saada mua peseen lattioilta limsat, koska sotku oli kuulema mun kiukuttelun tulos. Bubble siivosi limpparit pois. Katottiin japanilainen Kauna (The Grudge, Ju-On, miten vain) puoliksi, mutta Escin mielestä se oli paska joten loppuun ei katottu. Käytiin myös puolenyön aikaan Escillä. :D Sitä ennen ammuttiin poikien (Juho + sen kolme kaveria) kanssa raketteja ja muita pihalla. Mä ammuin roomalaisia kynttilöitä, kuten aina. Mut mua ärsyttää, kun niitten nimi on nykyään "taikakeppi". Miksei vaikka "taikasauva"?

Sunnuntaina muuten puhuin Moonyn kanssa (joka muutti lauantaina Seinäjoelle!) pitkän puhelun. Pelottaa vähän, miltä mun puhelinlasku näyttää, kun puhuin ennen koulujen alkua Gipiin kanssa monta maratoonipuhelua.

Divari lopettaa ja se myy kaikki vuokraelokuvat 4,90 €. Ostin 8 kauhuelokuvaa lauantaina ja tänään yhden (Ju-On) Esciltä neljällä eurolla. Ostin silloin lauantaina The ring 2, Kauna 1-2, The Grudge 1-2 ja Ringu 0-2. Se Escillä ostamani Ju-On on siitä japanilaisen Kauna-telkkarisarjasta ja se oli hyvä. <3 Niillä murhattavilla tyypeillä oli söpöjä koulupukuja ja kaikkee. Plus Toshio on aina kiva. Katsoin sunnuntaina myls The ring 2:sta Bubblen ja sen kavereiden kanssa aina ohimennen, kun pidin tauon läksyistä. Rakastan J-kauhua! <3

Tänään oli aika kiduttava päivä koulussa. Ne perinteiset neljä tuntia putkeen matikkaa heti aamusta ja sitten kaikkea paskaa. Liikunta oli kyllä pahin. Ostin pullan liikuntatunnin jälkeen ja söin sitä matkalla. :D Karkkilakon myötä olen alkanut syömään tosi paljon pullaaja keksejä. Se pulla, minkä tänään ostin, oli nam. Liikuntatunnilla emme olleet kovin aktiivisia. Aateltiin, että Kayako-Kauna tappaa meidät, jos juostaan. Ja Toshio kirittää. Ne sen valkoset jalat kipittää vierellä. :D Vois siinä juosta aika kovaa.

Olen iloinen, sillä sain tänään yhden urakan tehtyä. Ja siitäkin, että sain perjantaina luettua sen kirjan loppuun. Nyt pitäisi lähiaikoina aloittaa tekemään siitä sitä muistikirjaa. :3

Bubble oli tänään kampaajalla ja tuli itkien takaisin. Kampaaja leikkasi ilman Bubblen tahtoa siltä 15cm hiuksista. Se sama ämmä leikkas mulle kasilla liian lyhyet hiukset ja kun tulin sieltä, näytin ihan pojalta noin kuukauden ajan! X_______X Ja kun samoihin aikoihin olin laihduttanut itseni lommoposkeksi, niin se vain lisäsi poikamaista ulkonäköä. Ei ollut kivaa. Ei tosiaankaan. Mulla on muutes kampaaja-aika 10.9 ja joudun lähteen varmaan viimeiseltä tunnilta kesken pois. Eiku en joudukkaan, ensi viikon keskiviikkona ei ole opoa. \o/ Mut meen eri kampaajalle, kuin mille äiti pakotti Bubblen tänään. Onneks. Leikkaan varmaan lyhemäksi ja tän Ryuugu Rena -tyylin pois. Värjään samana päivänä hiukset, mutten ole varma, minkä väriseksi, varmaankin oranssiksi taas.

Luin tänään Shugo Chara! nelosen koulussa loppuun. Se oli hyvä. Kyrsii, kun Shugoa julkaistaan niin hitaasti. 48. jakso tulee tällä viikolla ja siinä pääosassa on Yaya. :3 Kiva että sillekki välillä jaksoja. Oon hyväksynyt sen, että Shugo Chara! -anime saa toisen tuottarin. Siinä on paljon Amutoa mangan perusteella. Toivon kuitenkin, ettei sitäkin ole 51 jaksoa ja niistä polet fillereitä. ._______. Fillerit ei koskaan ole hyväisiä. Nyt eletään Shugossa taas fillerikautta, nyyh.

Äidillä on joku mua vastaan. Se on nolannut mut jo kahdesti tässä lyhyen ajan sisällä, mutta yritän sulatella asiaa ja tulla sen kanssa toimeen. Koulu pistää vain mut tosi väsyneeksi ja se johtaa siihen, että olen vihainen kuin ampiainen aamulla (Leijonakuninkaasta Skar sanoi näin <3). Tänäänkin nukuin jonkin aikaa iskän ja äitin sängyssä joskus vähän enne kuutta illalla. -____- Kuolettavaa. Ja nyt join tietenkin Batteryä ja dataan vielä, vaikka kello on varttia vaille 11 illalla. Kävin tänään lenkillä, koska lukio lihottaa. :D No ei. Se oli ihan hauskaa, ehkä mun pitäis alkaa juosta joka ilta se kilsa. Voisi tehdä hyvää. ^^