Hei, olen 18-vuotias lukiolaistyttö. Nukun, syön, pelaan,
luen, dataan, pälpätän ja kiukuttelen.
Entäpä sinä?
JOULUKUU 2007 - HELMIKUU 2008
19.2.2008Nine Inch Nails - Closer
Koska minua ärsyttää. Vastaus kaikkeen. Siinäpä tuo. :/ Tämän kappaleen kaverini Ryomachi/Escapism lähetti minulle
mesessä silloin joskus... pari viikkoa sitten. ^___~ Tykkään ihan. Ja sopii tähän kyrsivään olotilaan varsin hyvin.
>_________<
Koulussa oli melko tuskaa. Elän jonkinmoisessa sumussa. Tai jotakin. En piittaa mistään positiivisesti, en jaksa
ilahtua, että sain näytelmäkäsikirjoituksen tänään ja pääsin kohtalaisen suureen rooliinkin. EN! Onhan se ihan hauska
juttu, mutta nyt minua ei kiinnosta. Vihaan äidinkieltä, johtuen opettajasta. Luin eilen sen typerän "Pelikentän soturit"
-kirjan loppuun ja nyt oli kirjakuulustelu. Kotona teen arvostelua kirjasta, joka menee päin persettä. Sitten minun
pitäisi tehdä äidinkieleen portfoliokin, niin ja mielipideteksti. Kaikenlisäksi perjtantaina on koe, ja joudun lähtemään
kesken perjantain pappan hautajaisiin. :/ Ei kiva.
Itseasiassa minua ei itketä, eikä harmita, eikä mitään muutakaan, vaikka pappa on nyt kuollut. En tuntenut häntä ja aina,
kun hänet tapaisin, hän vain huusi: "Ei saa mennä vinttiin!" Siksi joskus 12-vuotiaana pikkuteininä päätin olla enää
vierailematta hänen luonaan. Ja tässä sitä ollan, perjantaina vietetään hautajaisia. Käytiin äidin kanssa koulun jälkeen
kukkakaupassa valitsemassa kukkaseppelehöskä ja muistolause tjn. Tulimme siihen tulokseen (tai äiti tuli jopa ennen minua)
ettei minun tai sisaruksieni tarvitse heittää papalle kukkia hautaan. Niin. Emme olleet läheisiä.
Olen huono matematiikassa. Tai en ole. Minulla on todistuksessa yhdeksikkö, mutta tunnen itseni ääliöksi! En vain osaa
ratkaista niitä tehtäviä, eikä Chirekään kestä jatkuvaa kyselyäni, kun yritän pyytää apua. Se siitä opiskelusta sitten.
Äiti ja isä voivat auttaa, mutta tuskin osaavat. Minulta odotetaan liikaa, kaikki odottavat minun olevan ihan tjauttoman
viisas ja tietokonenörtti ja ties mitä! Mummo painostaa minua opiskelemaan ATK:ta tunnollisemmin... -_____- Mutten jaksa.
Enkä osaa. Olen negatiivinen ja teiniangst tällä hetkellä, anteeksi.
On muitakin asioita, jotka ärsyttävät minua. Olen lihonut. Paljon. Itseasiassa kaksi kiloa tässä kahdessa kuukaudessa.
-_________-' Ja se ON ihan helvetin paljon! Tekisi mieli ottaa dietti ja laihduttaa niin kauan että kylkiluut paistaa
taas. Plah. Olen niin ärsyttävä tällä tekstilläni, että itseänikin ärsyttää, mutta kaipa minulla on oikeus purkaa tätä
patoutunutta mieltä. Sitähän varten pidän blogia. No, en oikeastaan.
Iloisimpiin aiheisiin. RAKASTAN SUOMIMANGAA TAAS! 8D Minulla oli kova kausi, että vihasin ja niin vihasin kaikkea
suomeksi julkaistavaa mangaa, mutta Horoskooppimysteerit on ihana sarja! <3 Vihaan Liliä, mutta Oikawa on söpis. :'D
Ostin eilen kolmannen osan sitä. Ja Full Moon wo Sagashite on myös ihana, Tanemuran paras manga~! ^^ Takuto on niin
ihana! <3 Siitä tulikin mieleen, että minun pitäisi saada kirjakaupasta joskus se Fruits Basket ja ne Shugo Chara!t.
Katson Shugoa kyllä subbamattomana animena aina, kun sitä tulee lisää, mutta silti. Ikuto-kun on ihana! Nyaa! Rakastan
kissapoikia, jotka eivät kuitenkaan käyttäydy ukemaisesti~! >8D Miksi en voi samastua oikeisiin ihmisiin koskaan..? X__X
11.2.2008
Uguu~. TT^TT Arvatkaas kuka on lihassärkyinen, kuumeessa ja elää influenssan pelossa? Kineko tietenkin. Olen aivan kipeä!
Joka paikkaan sattuu, etenkin hartioihin. >_< En ole jaksanut edes konetta avata tätä ennen, enkä pelata my darlingeja,
Pokémon-pelejä. :'( En jaksa kuunnella mitään musiikkia,s illä pääni räjähtää vähemmästäkin. Uguuuuuu. -____~ Silmäni
ovat kuivuneet päähän.
Chire oli meillä viikonlopun, hän oli sairaana, ainakin flunssa oli kova. Siitä taisin tautini saada, mutten minä häntä
voi syyttää, itsehän minä otin hänet meille sairastamaan. Lauantaina kävimme Gipiillä. Annoin Mari-chanille Paint Shop Pro
vitosen ja sain heiltä neljä biisiä soittimelleni. Niin, ja vaihdoimme Chiren Sapphirenkin pokémonit LeafGreeniin.
Melko ahkerasti hän sitten niin koulutti, taisi viettää pokémonien kanssa enemmän aikaa kuin minun kanssani. X'D
Torstaina, eli 6.2, oli iltakoulukakka. Laistimme sen Ryomachin kanssa menemällä naapurikaupunkiin ostoksille~.
Sain sieltä ostettua mustavalkoraidalliset sukat ja DearS kakkosen. Olen ajatellut ostaa DearSin kaikki osat, vaikka
onkin sellainen ällöecchisarja, pitäähän minulla yksi sellainenkin olla, ja piirustustyyli on ihan söpöä. ;)
Äiti on Siwassa hakemassa mulle karkkia ja ihanan pahaa juotavaa. :) Tuo ihanan paha on sellaista jänskää litkua, jota
juon, koska se on niin ihanan pahaa. Muita ihanan pahoja ovat suolakurkut, liköörikarkit (joskus) ja Vichy-vesi. :P
Täällä minä kipeänä sitten odottelen, buhuu. TT_____TT Toivottavasti pääsen huomenna kouluun, en viitsisi hankkia
yhtään enempä poissaoloja. Aamullakin meinasin lähteä, mutta kuumeen mitattuani tulin siihen tulokseen, että olisi parempi
jäädä kotiin, se oli 38.04. Onneksi se on laskenut, mutta liikalämpöä silti löytyy. .______.
30.1.2008Linkin Park - One step closer
Tämmöisen saakelin angstiseen mielentilaan minulla ei olekaan blogiavataria, joten päätin käyttää tätä. Niin, kai
se käy, ja mitä väliä silläkin on?
Meillä oli tänään yhteiskuntaopin koe ja luistelua koulussa. Molemmat paskaa, luistelu oli toisin vähän siedettävämpää
kuin yleensä, varsinkin, kun karkasin niiden typerien kypäröiden kantamisesta. x3 Sitten ravasin heti koululle Chireä
hakemaan, kun häneltä loppui siellä tunti myöhemmin. Venailin siinä penkillä aika kauan, ja opettajat kyselivät kaikkea.
Se oli ihan hauskaa, kun enkunopettaja ihmetteli, onko minut heitetty ulos luokasta. XD Onneksi näin ei todellisuudessa
ollut.
Chire oli meillä puoli seitsemään asti. Hän osti minulle synttärilahjan päivemmällä ja söi leipämme. <3 Oli hauskaa
sun kanssas, Chire. ^^ Hän jätti kännykkänsä ja lompakkonsa meille, Chir eon kyllä hyvä unohtelemaan kamojaan tänne. :'D
Olen ollut todella kiukkuinen ja alakuloinen viimeaikoina. Yritän kaikkea, mutten pysty mihinkään, yritän olla kaikille
mieliksi, muttei sekään onnistu. Onnistun vain kiukuttelemaan ja räyhäämään, etenkin isälleni. Pyydän tässä anteeksi kaikilta
ystäviltäni, joille olen rähjännyt viimeaikoina. :/ Ei se ole heidän syytään, en edes itse tiedä, mistä tämä jatkuva
paha olo johtuu. Minua itkettää ja kiukuttaa, eikä mikään suju. Pimeys? Unen puute? Ehkäpä.
Huomenna on matikankoe funktioista, suorista, paraabeleista ja semmoisista. En osaa kunnolla mitään, vaikka joitain tehtäviä
sainkin oikein laskettua. :3 Ja iskä auttoi minua sen yhden asian kanssa. Olen kiitollinen, mutten osaa näyttää sitä,
räyhään vain. -_____- En jaksa perhettämme välillä. Bubble on nyt ollut kuumeessa ja joutuu oleilemaan päivät yksin kotona.
Kun minä tulen koulussa, hän on heti huomiota kerjäämässä. Ei kiva, mutta ymmärrän häntä silti joten kuten. Ja Juho on
sitten asia erikseen, samoin isä... he ärsyttävät pelkällä olemassaolollaan välillä! X_______X
Huomenna täytän 16 ja saan luultavasti Blipposta sen paketin, jossa on lahjani äidiltä. :3 Jes! Blippo on kiva kauppa, vaikken
jotenkin tuumaa löytää sieltä mitään. Tai löydän, mutten oikeasti mitään niistä tarvitse.
Yritän tehdä parhaani saadakseni Kineko Ichigoonkin päivityksiä. :) Välillä koko sivun ylläpito tuntuu niin helkatin tuhauttavalta,
muttei lopetusaikeita ole. Long life, Kineko Ichigo! o/ Toivottavasti saan joiltakin onnitteluja tai jotain muutakin positiivista,
sillä olen niin kyllästynyt kaikkeen. :/ Piritäminen olisi kivaa. Mutta joo. Jotenkin minulle tulee aluksi piristämisestäkin
paha olo, mutta myöhemmin se tuntuu hyvältä ja haluan halata minua piristäneitä ihmisiä. <3
Tämmöistä angstia tänään. Pitäisi lukea vielä matikkaa ja tehdä tehtäviä, muttei huvita. Ei jaksa. Ei pysty. -___- Teen sen silti,
koska yritän liikaa. Olen hemmetin stressaantunut pikkujutuista. Kello on 22:30, hitto, joskus minunkin pitää nukkua, kun on
herättäväkin puoli seitsemältä joka arkiaamu. XDD
Anteeksi törkeä kielenkäyttöni. ._.
25.1.2008Aya Matsuura - Momoiro Kataomoi
Tämä on niin söpösöpösöpö biisi! <3_____<3 Olen rakastanut tässä hiljattain Ayua Matuuran biiseihin (etenkin tähän ja
Nee~e -nimiseen kappaleeseen, halukkaat voivat kuunnella YouTubesta ^^).
Foorumilla roikun edelleen. Ja kijroitan hoitotarinoita. Mitään muuta en pahemmin teekään. Niin! Ja piirrän kuvia
100 theme challengeen. Viisi kuvaa sadasta piirretty. :'D Niitä voi ihailla deviantart-tilitläni, nickini on kineko92
(yllättävää xD). Aina, jos Kineko on varattu, olen kineko92. Ja se on sitten niinku pienellä (tykkään kirjoittaa
sanaa 'niinku', se on niin peruskiva).
TETtini loppui tänään. TET oli hauska, paras, mikä minulla on tähän asti ollut! ^___^~ Selvisin siis sieltä, murehdin
sitäkin ihan turhaan (kuten minulla on tapan .___.). Tortaina oli töissä varsinkin kivaa. 8D Ulkona oli niin kamala
myräkkä ja lunta tuiskusi ihan älyttömästi, että toimistosihteeri vei minut autollaan kotiin töiden jälkeen. ^^<3
Ja ruokatunnilla emme halunneet kumpikaan syödä pyttipannua, niin menimme hotelliravintolaan syömään, hän tarjosi
minulle ilmaiseksi pitsaa, salaattia ja kermavaahtohillilättyjä! 8DD Nammmm. Olin tosi iloinen. Kiitin häntä vasta
päivän lopussa. Joskus minulle tuottaa kamalia onglemia sanoa niinkin yksinkertainen sana kuin "Kiitos." Miköähän
siinä on? Varmaan sama, kuin sanan "Anteeksi" -kanssa.
Keskiviikkona minulla oli kampaaja. Hiukset eivät paljoa muuttuneet, paitsi että ne ovat nyt takaa paljonpaljonpaljon
lyhemmät! ^-^ Tykkään niistä ihan. Bubblella on taas ihan suora otsatukka. 8'D Hubaa. koko keskiviikko oli toisin
melkoista hässäkkää... :/ Kun Bubble unohti kampaajan ensin ja se oli jo kolmelta. Juho huusi pihalla että "SULLA
ON PARTURI!", muttei se tietenkään kuullut. Piti soittaa hänen Annika-kaverilleen ja käskeä antaa Bubblikselle ja
sitten se vasta palasi. Juuri näin. Hienoa Bubblis.
Olen lukenut sitä "Pelikentän soturit" -kirjaa jo vähän. Vissiin kolme lukua. On se sittenkin ihan hauska (mutta voisi
toki olla hauskempi ja kertoa jostain muusta kuin jalkapallosta -___-). Olen innostunut jälleen Pokémon-peleistäni! 8D
Se johtuu Bubblesta. Hänkin on innostunut omistaan (Silver ja Yellow hänellä, lolapua<3). Nytkin hän tekee minulle
listaa Silverin pokémoneistaan, jotta voisin auttaa häntä sijoittelemaan ne tiimeihin. :'D Jejee~. Mun Sapphiren
Eeveen-evo-tiimissä on kaikki muut 40 levelisiä paitsi Espeon on 45! ^^ Kaikkia hei kiinnostaa.
Äiti osti jotain älypahaa juomaa tänään Siwasta. Se on kyllä aika ihanan pahaa. Join sitä purkin saunassa. Se maistuu
ihan grepisitä puristelulta mehulta. :/ No, mikäs siinä sitten. Mun pitäis kirjoittaa TETistä raportti äikänopettajalle.
Ei hyvä jumala soikoon minä jaksa... X_________x
21.1.2008Dima Bilan - Never let you go
Tästä biististä teen sitä Kamichama MMV:tä. Movie Makerini ei toisin ole kovinkaan yhteistyökykyinen, joten sen
valmistuminen viivästyy hiljoonalla päivällä. Anteeksi. En edes tiedä teenkö sitä. :/ Tämä kappale on kyllä ihan
yli-ihana! ^^
Minulla alkoi TET tänään. Olen kaupungintalolla järkkäilemässä lappuja ja sen sellaista. :) Ihan hauskaa hommaahan
tämä, parempaa, kuin kangaskaupassa tai päiväkodissa. Enemmän sellaisia minun hommiani. ^^ Porukka siellä on hauskaa.
Ne kaikki kauhistelivat, että eikö minun ole kylmä, kun olin T-paidalla. Ei ollut. Ihme porukkaa. :D Ja ne syötti mulle
pullaa~. Ja luuli, että olen kasilla. -___-;;;
Minulla on monta stressin aihetta. Kaikki ärsyttää, enkä jaksa tehdä mitään. Se on tämä talvi, kait. Ainoa, mitä jaksan
kunnolla tehdä on istua tietokoneella (=roikkua foorumilla, mesettää ja kirjoittaa vähissä hoittiksia). En jaksa
edes päivittää, vaikka päivitysmateriaalia onkin kertynyt ihan mukavasti. ^^' Voisin vaikka tehdä listan, mitkä asiat
ärsyttää/mitä minun PITÄISI tehdä:
1. Päivitys Kineko Ichigoon.
2. TET:istä selvityiminen kunnialla.
3. Tämä yödataus arkena saa loppua (kello 22:44).
4. Hiuksiini jäi hoitoainetta enkä jaksa palata suihkuun... -_-
5. Huomenna on hammaslääkäri, enkä saa syödä TET:issä... kait.
6. Ensiviikolls on kokeita.
Hauskaa ensiviikossa on kumminkin se, että TÄYTÄN 31.1 16-WEE~! wOOHOO! TÄÄLTÄ TULLAAN, VANHUUS! :'D Olen jo vanha, vanha,
vanha. No ei. Monet animefanit ovat silti minau paljon nuorempia (mutta mitä siitä?).
Minulla ja syömäripikkuveljelläni Juholla on karkkilakko. Karkkien korvikkeena vedämme jäätelöä 24/7! Ei tämä oikein kannata...
Kun on viikon lakossa, saa äidiltä viisi euroa. Juho aloitti viime viikon keskiviikkona, minä lauantaina. :D Jos olisin kuukauden
herkkulakossa, saisinkohan 20 euroa..? Pitää kysyä.
Aika kuluu liian nopeasti. Meinaan viikkoja. Taas on maanantai. TAAS. Taas meni yksi viikonloppu. Alan kohta kyllästyä kaikkeen, jopa
päivänselviin asioihin. -___- Hitto vie.
Tästäpä tuli angsti teksti. XD Murehdin vain turhia asioita, koska se on osa luonnettani (valitettavasti...). Haluan muutes
laihtua viisi kiloa.
15.1.2008Clannad Full TV opening
Voi lolapua näitä mun uusia blogiavatareja. XD Ei voi mitään, ovathan ne ihan kivoja. Nistä ei vain oikein keksi
minkä ottaa ja mikä vastaa mitäkin tunnetilaa... nojoo.
Olen tässä muutaman päivän aikana roikkunut ihan kiitettävästi Sayonaran foorumilla. Kiva paikka. :3 Teen myös
mangamusiikkivideota Kamichama Karinista. Skannasin melkein 40 aukeamaa sitä, kaikki ihanat KazunexKarin -kohtaukset
ja nyt olen poistellut teksteja ja leikannut ruutuja. Kymmenen sivua jäljellä, 142 ruutua leikattu. 8D Tämä on ihan
hauskaa, vaikka kiduttavan pitkäveteistä.
Saatiin eilen matikantestit takaisin. Mulla meni aika... hyvin. XD Nauroin tulokselleni 7/13. Jos olisin lukiossa niin
läpipääsy olisi ollut siinä ja siinä. Tuleekohan minusta koskaan lukiolaista? :o Kyllä minä uskoisin, mutten sitten
siitä opiskelupuolesta en niin tiedä. olen tosi laiska ihminen. Ihan tosi. Se selittää tämän sivun päivitystahtiakin
aikalailla.
Olen tossa syönyt muroja koneen edessä ja juonut teetä. Astiat voisin velä pois. Pitäisi oikeasti tehdä sitä ja tätä,
vaikka koululla pitää olla viimeistään tasalta. Bleeeeeh. Moonyllä on 17.1 synttärit ja piirsin hänelle yhden fanrtin.
Se onnistui ihan kohtalaisen hyvin (koska tein sen kahdeltatoista viimeyönä! x3). Tänään pitäisi pistää mangaa tilaukseen
ja mennä ostamaan Moonylle lahja. Mitä mää keksin 20-vuotiaalle ystävälle?! :DD Ehkä jotain animekamaa taiiii~.
Shugo Chara!a on taas tullut kaksi uutta RAW-jaksoa! ^^ Kunhan vain jaksaisin taas jatkaa animenkatsomista. Death Notestakin
on kuusi jakoa jäljellä. Ne minä ainakin yritän katsoa, vaikka eräs sarjasta onkin kuollut. Ängst. Mutta viimeinen jakso
on kuulemma hyvä. Lopettelen, sillä minulla ei ole aikaa selittää kaikkia teorioitani tähän aamulla. ^^' Moikka!
11.1.2008Nightmare - The world
Minulla on nyt varhain aamulla meneillään taistelu aikaa vastaan! Ennen, kuin lähden kouluun, minun on saatava koko
leiska vaihdettua! Siskoni tuo minulle ruokaa... ^^' Aamupalaksi teetä ja suklaamuroja. ^3^ Pääsen koulun jälkeen
rauhalliseen Death Noten katseluun, kun saan urakan tehtyä heti aamusta. Jos saan. Koneeni on hidas ja tällä lautasella
on liian vähän muroja.
Olen täysi idiootti matematiikan laskuissa! Minusta ei koskaan voi tulla mitään luokiolaista tällä menolla! >____<
Meillä on koordinaatiolaskuja, ja ne ovat näin suomeksi sanottuna ihan helvetin vaikeita minulle. Ja opetteja
katsoo meitä kuin ääliöitä, kuten Emma eilen koulussa totesikin. Koulusta vielä sen verran, että teemme Emman
kanssa parityönä (oikeasti pitäisi tehdä yksin) sellaista mainosta. Me mainostamme lihotuspillereitä. Lihoo kymmenen
kiloa per. tabletti ja kuurin jälkeen on enää kymmenen päästä törröttävää hiusta.
Aloitin viimeviikon lauantaina katsomaan Death Notea. Nyt olen katsonut 26 jaksoa. L kuoli. L KUOLI! Voi eiiiii!
TT^TT Katson sen silti vielä loppuun... ehkä. Tykkään kuitenkin Raitosta (Light) vähintäänkin yhtä paljon kuin L:stä,
joten mitäs tosta. Mutta olen spoilannut itseni, että Raitokin kuolee. Ja Misassa ei ole mitään muuta hyvää kuin
älykaunis "Misa no Uta" -kappale.
Tänään tulee olemaan raskas päivä koulussa. Ja minulle erityisen stressaava, jos en saa tätä leiskanvaihtoa päätökseen.
Sitten osalla sivulla on vanha- ja osalla uusi ulkoasu. Laitan näitä katosnääs aakkosjärjestyksessä domainille.
Ajattelin jaksottaa blogiani vähän selkeämmin, jos vaikka tästä saisi pääpiirteissäänkin jotain selvää. Ehkä se sellainen
on toiveajattelua. Toivon nyt ajan riittävän leiskan vaihtamiseen! : D Kello on 6:35 aamulla ja aakkosjärkässä Alice 19th:n
esittely vasta siirretty. Php voisi olla kiva...
3.1.2008Antic Cafe - Smile Ichiban li Onna
Hyvää uutta vuotta! ^^ Se on 2008 nyt. Mitähän tämän vuodne puolella tulee tapahtumaan... pääsen peruskoulusta, täytän 16, menen lukioon ja
leiska vaihtuu. :'D Jee jee!
Pitkästä aikaan minusta tuntuu siltä, että kaikki on niin kaunista. <3 Yöllä heräsin puoli neljän aikaan (menin oikeasti jopa kahdeltatoista
nukkumaan!) ja vedin verhoni auki. Taivas oli kirkas ja tähdet niin ihania! Siinä minä sitten niitä pälläilin vaikka kuinka kauan ja nojasin
kylmää ikkunaa vasten, siksi ehkä hartiani ovatkin kipeät. XD Niin, ja hetki sitten menin naapuriin ja juoksin tuolla hangessa. Siellä oli
kaunista! ^^ Oli niin hiljaista ja lunta tippuili puista silleen vähäsen. Tuntui, kuin olisin ollut Kanonissa (yksi talvianime)!
Olen ollut aika paljon moony kanssa viimeaikoina. Eilenkin melkein koko päivän litkein siellä kahvia ja näin. On niin rauhallista. ^____^
Menen sinne tänäänkin hengaamaan, kunhan pääsen pois koneen äärestä, se vetää maagisesti kaltaisiani n0life-nörttejä puoleensa. 8D
Uudenvuodenaatosta ja -päivästä sen verran, että ihan hauskaa oli. Pojat ampuivat raketteja ja pommittivat, min hyppelin perässä teekuppi
kourassa, kun sisällä oli niin tylsää. Ammuin kyllä roomalaisia kynttilöitä ja poltin tähtisadetikkuja siskoni Bubblen kanssa. xD Köyhä
elämä minullakin, mutta se oli hauskaa! Kaupungintalolle keräännyttiin vuoden vaihtuessa ja yritettiin Bubblen kanssa sitä Gackt-juttua,
että hypätään ilmaan vuoden vaihtuessa. Emmää tiiä onnistuiko se. Kirkonkellojen kuudennella löynnilä hypättiin. ^^;;;; Ja valvottiin sinä
yönä seitsemään asti aamulla, ja nukuttiin viiteen asti illalla. Ahahahaha.
Kineko jättää koneen.~~ Ainakin vähäksi aikaa.
31.12.2007Kimi no Soba
Yritän tässä väkisin tällaisella musiikilla piristää paskaa mielialaani. Minua vain niin ärsyttää, yksi juttu. Tai angstattaa, miten vaan.
Yritän tässä silti ihan happy wappynä viettää uudenvuodenaattoani. Tasan kuukauden päästä on mun synttärit, sitten täytän jo 16-vuotta! ^^
Jejee.
Olen valvonut myöhään viimeaikoina. Viimeyönä valvoin siskoni kanssa neljään. Kolmelta oltiin vielä ulkona, kun kerrankin sataa lunta! <33
Sitten, kun koulusta pitää hiihtää, se voi sulaa pois. ;) Sitä edellisenä yönä odotin erään jutun latatumista koneella melkeinpä kuuteen asti
aamulla. Veeeery fun. Kirjoittelin vain huvikseen ihmisten viekkuun ja näin. ^3^ Silti se lataus töppäsi 97.1%:iin. Arvatkaa kyrsikö? No eipä
pahemmin, sillä se latasi loppuun kumminkin päivällä. ^___^
Nyt on viimeinen päivä vuotta 2007. Meinasin jopa kirjoittaa 2006, ihan tosi. Huomenna on vuosi 2008. 2008...2008...2008... kuulostaa niin
oudolta ja epätutulta kirjoitettavaksi kaikkiin päivämääriin. Toivotan silti uuden vuoden tervrtulleeksi minunkin osalta. ^___^
Illalla ammumme raketteja ja paukuttelemme kaikkia pikkupommeja. Koska Juho on olemassa, niitä on meillä paljon. Toivottavasti kukaan ei nyt
sokeudu. *___* Olenpa harhaluuloinen, mutta silti. Keittiössä on äidillä Radia Nova päällä ja siellä kolmen uutisissa joku ukko höpisi asiasta.
Äidistä puheenollen... pitänee alkaa painostamaan sitä lähtemään kauppaan mun kanssa! 8DD
HYVÄÄ JA ONNELLISTA TULEVAA VUOTTA 2008 KAIKILLE SIVUNI KÄVIJÖILLE (varsinkin blogini lukijoille <3)!
29.12.2007Linkin Park - One step closer
Kohta voimmekin sanoa hyvästit vuodelle 2007. Hmmm... No joo. Ihan keskiverto vuosi.
Haluan tehdä Samarasta ja Sadakosta musiikkivideon tähän kappaleeseen! Tein jo Higurashin alkutunnarista Ringu -musiikkivideon (joka on
myös YouTubessa!), mutta haluan tehdä itse SADAKOSTA ja SAMARASTA videon. Meillä on ollut Bubblen kanssa melko hauskaa, kunolemme piirrelleet
Sadakoja, joilla on suuret, söpöt animesilmät ja se sanoo "I'd like to kill you in seven days". <3 Olen minä muutakin taiteillut, aattoyönä
piirsin jopa Tokyo Mew Mewin Ryoun ja joitakin Furuban ja Love Hinan hahmoja. Se Kyo on aika psyko. ^3^'
Lähdetään tänään äidin kanssa alennusmyynteihin. Tänään heräsin aikaisten verrattuna muihin loma-aamuihini. Olin jo ennen puolta kymmentä
alakerrassa painostamassa äitiä ostoksille. 8D Menin joskus puoli kolmelta nukkuun (ennen kahta oltiin vielä Bubblen kanssa pihalla), mutta
luin sitä Juhon minulle joululahjaksi ostamaa "Horoskooppo-mysteerit" -mangaa. ^^ Minä tykkään siitä, vaikka silmät ovat vähän Tanemura-tyyliset.
Miten vaan. 8D
Eilen Ryomachi kävi meillä värjäämässä hiukseni kuparinoranssilla kestovärillä. Nyt ne on semmoiset. Tykkään ihan. Tykkään myös tästä
vaaleanpunaisesta fleecehupparista, jonka äiti minulle toi.
Mielialani kopeni tätä merkintää kirjoittaessani. ^O^
24.12.2007Skye Sweetnam - Sharada
Mun pitäis varmaan olla ihan fiiliksissä. Joulusta vaan menee se maku, kun kasvaa aikuisemmaksi ja taika kaikesta katoaa. Surullista. Joulu
on kyllä lämmin perheen juhla... mutta meidän porukat nyt ovat... -___-'
Datasin viimeyönä viiteen. Olen katsonut Gravitationia 12 jaksoa. : DDD Jejee (taas tuo 'jejee' -.-). Kun olin niistä katsonut, menin
kellariin sammuttamaan lattialämmityksen ja lähdin nukkumaan. Koko eilisen päiväns iivosin tätä datausluolaani ja nyt tämä näyttää
harvinaisen hyvältä. :) Vaihdoin kamojeni järjestystä ja täällä on uudet verhot sitten kahteen ja puoeen vuoteen. ^^ Olen melko ylpeä
itsestäni. Ja vaikka iskä kävi siinä huutamassa "MATOT ULOS NYT!" kuin armeijassa, en siltikään erityisemmin suuttunut hänelle. Eilen oli
enemmän joulufiilistä kuin tänään. Oltiin muuten Bubblen kanssa saunassa melkein kahteen asti yöllä. :'DD
No mutta... kuten viime vuonna ajattelin tehdä tähän lahjalistaukseni (kyllä, kaikki avattiin viimeistään neljältä iltapäivällä... lahjahullut
pikkusisaret ja lahjapaperiroskakammoinen äiti. ^-^;;;)
1. Creative Zen Stone mp3-soitin
2. Suzumiya Haruhi no Yuuutsu taidekirja (joka ON paksu ja täysin japaniksi O____o)
3. Fruits Basket DVD:t 1-2 Bubblelta
4. Horoskooppimysteerit 1 Juholta
5. Kuulokkeet koneeseen Juholta, he doesn't like my music... ^^'
6. The Ring keräilijäjulkaisu Moonyltä (<3 Samaraa~!)
7. Kuromi -niskatyyny
8. I-Neco -vihko
9. Hello Kitty -olkalaukku
10. Söpöjä sukkia ^3^
11. Saunatakki
12. Salmiakkikaloja
13. Jotain Twist-suklaakarkkeja
14. Konvehtirasia
15. Ruusukynttilä Chireltä
16. Ark Angel -manwha Ryomachilta
17. Full Moon wo Sagashite 2 Gipiiltä
18. Azumanga Daioh 3 Mari-chanilta
19. Valokuvakehys Moonlightilta
20. 50 €uroa mummolta (tuhlattu jo ^^')
21. Kaksi hyppynarua ja twistinauha :'DDD
22. Kuulakärkikynä, pikkunalle ja pinssi Gipiiltä
23. Ja suklaatikkari Gipiiltä
24. Karkkinauha Mari-chanilta
25. Ja jotain varmasti unohdin!
Kuitenkin, se Suzumiya-taidekirja on hauska. Kuvat ovat mahtavia ja se on ihmeen paksu. O__o En tajua siitä paljoakaan, kun on japaniksi
nimiä lukuunottamatta kirjoitettu, mutta so what? Hieno se on! ^^ Oltiin mummolassa ja mulle, Juholle ja Bubblelle tuli taas tappelu. -.-
Mummo vaan nauro, mutta iskä oli ihan kieseissä meidän kanssa. Juho ärsyttää! :'D Ja mää sitä. Ja Bubble vikisee ja raivoaa, nojoo. Nyt
iskä ja Bubble meni joulupukiksi iskön kaverille ja naapuriin. Bubble tahtoo olla partatonttu.
Arvaas mitä ihan tosi lahjalistastani unohdin? 220 €uron hintaisen vaaleanpunaisen läppäpuhelimen jossa on kamera ja kaikki! O___O Ja minä
muistin melkein kaikki muut (jotain silti varmasti unohdin... jonku Mari-chanin lahjan? Ajatus ei vain liiku aina... ^^'). Se kännykkä on
ihan kiva. Jotenkin äiti olisi odottanut minutla iloisempaa reaktiota sen suhteen. :// Tuotan aina pettymyksiä, olen niin emotianaaliton.
Juhokin sai kännykän ja kiroili ihanan kovaan ääneen, kun ei saanut millään keinolla sen takakantta auki. :'DDD Ja Bubble sai paljon leegoja.
Niillä sittän rakentelemaan! >33
Huippuhyvää joulua kaikille tämän blogin lukijoille! <33 Toivoopi Kineko, joka ei jaksa vaihtaa leiskaa.
22.12.2007SlipKnot - Before I Forget
Jejee! Enää kaksi päivää jouluun. : D Ja katsoin Shugo Chara!n kahdennentoista episoodin tossa äskettäin, siinäkin joulujakso. Love love
love Ikuto! <3___<3 Ikuto on sarjan paras, söpöin, pahiksin ja vaikka mitäääää! ^3^ No jooh... ^^*''
Mulla on ollut kauheita mielialavaihtleuita viimeaikoina. :// Oon välillä niin maassa ja kiukuttelen kaikille ja kiljun peilikuvalleni, mutta
välillä olen iloinen ja sosiaalinen ja näin. Mää oikeasti alan vihaamaan itseäni. :/ Silti, en jaksa siitä nyt angstata.
Meillä oli taas se perinteinen yökirkko 20.12-21.12 välisenä yönä. Chire meni kuoroharkkoihin vähän aikaisemmin ja minä ja Ryomachi käytiin
sekä vanhalla ja uudella hautausmaalla pelottelemassa itsemme. X'D Kirkossa oli tylsää, mitä muutakaan siitä voisi odottaa? Olisin joutunut
silti olemaan siellä, vaikken kuuluisi kirkkoonkaan, niin mitä väliä? No, saimme todistukset. Keskiarvo 8.6. Huono. Laski 0.3:n verran.
ATK:nikin oli kasi, koska katsoin jotain Kanonia ja To Heartia kaikki tunnit. No, ei siitäkään sen enempää. ^^'''
Kirkon jälkeen Chire ja Ryomachi tulivat meille yöksi. Meillä oli ihan hauskaa. ^^ Chir enukkui meillä, mutta Ryomachi meni joskus viideltä
aamulla kotiinsa nukkumaan, kun emme olisi kolmestaan mahtuneet sänkyyni.
Datasin viimeyönä kolmeen. Aamulla oli joku Battery-krapula. Kauhea päänsärky ja kun ajattelikin tietokonetta, jyskytys päässä lisääntyi. XDD
Olin tänään monta tuntia moonyllä ja söin siellä paljon suklaata ja pipaereita, silti en ole joulumielellä.
Niihin paskempiin asioihin: Minun pitää siivota datausluolani (huoneeni) huomenna. Täällä haisee Battery. Oon juonnut tosi monta purkkia tässä
muutaman päivän aikana, ainakin viisi. XDDDD Tai neljä. Nojoo, silti ne haisee täällä. Kaasin energiajuomalasini molemmille näppiksille ja
hiirimatolle ja valtakuntani haisee. XDDD Mun sormet on jäässä. Ajattelin lähteä ulos, kun siellä on ihana täysikuu, tai ainakin melkein.
Aattona saa luvan sataa lunta! 8D Yöllä katson sitten ne Ryon Gravit, muahaha.
12.12.2007Nanne Grönvall - Hall Om Mig
Löysin tämän biisin koulussa, yhteiskuntaopin tunnilla, kun olimme ATK-luokassa tekemässä paritöitä. Minähän sen koneella kirjoitin vaikka
se oli minun ja Emman työ, mutta ihan sama. :'D Emman surffailutottumuksiin siis kuuluvat vain IRC-Galleria ja My Space. x33 No, kuitenkin,
kappaleeseen. Tämä on varmaan ainut kuulemani ruotsinkielinen kappale, josta todella pidän! Ja se, miksi tähän ihastui johtuu eräästä AMV:stä,
joka on aivan älyttömän hyvin tehty! tästä painamalla näet sen! *___*
Olen katsonut parissa päivässä 10 jaksoa Princess Tutua. Fakiiiiir! ^^ Tai Fakie, miten vain!!! <333 Hän on niin ihana. Ahahaha.
Teini-ihkutusta. Katsoin tässä Shugo Chara!akin kymmenen jaksoa, Ikutoooo! ^^ Aidon katsoa sitä lisää, kunhan siä ilmestyy Veohiin. Se on
japanissakin niin uusi sarja, että TV-Tokyo on näyttänyt vasta 10 jaksoa. Eikös se ole TV-Tokyo? :'D
Mulla ei ole enää mitään koulumotivaatiota, olen niin väsynyt koulunkäytiin... -____-' Nytkin on se yksi matikantehtävä tekemättä. Ja minäkö
muka menossa ensivuonna lukioon?! Ei hyvä jumala... -.-'''
Äiti tilasi mulla eilen Blipposta ne joululahjat. Söpö, pinkki Hello Kitty olkalaukku, Haruhi Suzumiya -taidekirja, Kuromi -niskatyyny ja
sellainen I-Neco -muistikirja. Ja Bubblelle Nyanko-ranskalaispehmolelu ja joku I-Neco kännykkäkotelo. Ja Juholle jostain kolmensadan euron
pyssy. ^^' Mää saan ehkä mp3-soittimenkin...
Kahdestoista kahdettatoista, kaksitoista päivää jouluaattoon. Kinekolla on selkä kipeä ja hän pitää äitinsä pehmeää kaulahuivia. Ja hänellä on
kuuma. ^^' Joulun odotteluja~! Toivottavasti saan ennen joulua jotain pikkupäikkää aikaan... :)
8.12.2007Angel of Darkness
Saakeli kun on niin ristiriitaiset mielialat. -___- En nyt tiedä, ärsyttääkö minua, olenko ihan angst vaiko kenties iloinen. Ihan sama,
ehkä tuo ärsyyntyminen vie kuitenkin voittonsa.
Nyt on ollut tämä kiva, pidennetty viikonloppu. Keskiviikko-torstai -välisenä yönä Ryomachi oli meillä yötä. Pelattiin Tekkeniä ja
käveltiin kahden aikaan yöllä loskassa kylällä. xD Hauskaa oli, paitsi että sukkani kastuivat ja pahasti. Eikä se spiritismikään toiminut.
:'3 En enää oikeastaan usko siihen. ^^' Ääliömäistä, mutta silti niin pelottavaa. xDD Ihmismieli on sairas.
Ahaha. Taidan taas olla riidoissa. Osasin jo aavistaakin, että oltiin vähän liian kauan sovussa, että kyllä se riita kohta tulee. Nojoo.
Ei minulla ole mikään häntä vastaan, oikeasti. Olen vain niin hemmetin turhautunut asioiden vääristelyyn ja riitelyyn, niin päätin
sanoa koko jutulle vain välinpitämättömästi "Jaahas." Sitten se ei satuta niin paljon. Vaikka yrittäisinkin kovemmin, siitä mitään
tulisi. Antaa olla. Tässä asiassa taitaa olla viimeinkin parasta luovuttaa. ^^' Blah.
Olen hankkinut joululahjat jo Gipiille, Moonylle, Mari-chanille, Emmalle ja Chirelle... vielä ainakin Bubblelle ja vanhemmille pitäisi
hankkia. Juholle ei kuulemma tarvitse.
Katson Chokotto Sisteriä. : D Aloitin sen katsomisen keskiviikkoiltana, ja nyt olen jaksossa 13. Yeaaah... On mullakin elämä. Tykkään
tietokoneentäytteisestä elämästäni melko paljon. ;) Animewatcher-sivusto on muutes kova sana. Kaikki sinne listamaan maratoonejaan~!
Tämä kappale saa minut pidemmän päälle tuntemaan valtavaa päänsärkyä. Tuskaa. ^^; >.<
2.12.2007Higurashi no Naku Koro ni full opening
En jaksa ottaa kappaleesta tuon tarkemmin selvää. ^^' Olen laiskalla tuulella. Olen kylläkin tykästynyt tähän biisiin, pitänee hankkia
fanilista tästä. Fanilistat on pop.
Hammaslääkäristäkin selvittiin elossa. Vaadein puudutusta. Vaadin ensikerrallakin. Ei se silleen sattunut, ne poraamisäänet olivat vain
kamalia. :/ Huuu~ Ja amalgaamipaikka on ruma. :/ Onneksi se ei näy kunnolla. Muovipaikat vain ovat niin perseestä.
Iskä sai saunan tehtyä ja äiti ei suostu saunaamaan siellä. Kuulemma epäturvallinen ja ties mitä. Minusta se on todella hienoa ja tälleen,
mutta mikäs äidille nyt kelpaisi..? -_____-' Vituttaa tommoinen, muttei voi mitään. Kiroilenko liikaa? Toivottavasti en... ^^;;;
Chire on nyt krikossa laulamassa. Niillä on se kuorojuttu. Meillä oli kiva viiknoloppu. Käytii perjantaina jopa laskettelemassa ja eilen
(lauantaina) pitsalla. Njam. :DD Ja katsottiin Love Hina Christmas Special eilen, myöskin. Mutta joo. Syön liikaa karkkia ja saan lisää
reikiä. :/ I can't help it. Olen karkki- ja tietokoneriippuvainen. Ihme, etten ole ylipainoinenkin, kuin tuota miettii. xDD
Joulukalenteriluukkuja on avautunut jo kaiksi ja turhamaisuuden juhlaa odotellaan. Olen ehkä turhan negatviinen, ehh? :-D Oikeasti pidän
joulusta, muttei se enää tunnu mieltään. Mikään ei oikei tunnu miltään. Se on aikuistumista. Ei pysty enää loitsemaan ja masentumaan
kaikesta kuin lapsi. Se vain masentaa, ja tajuaa tunne-elämän tästä pikkuhiljaa kuolevan. XDD Haha.
Olen katsonut Higurashi no Naku Koro niitä jo 19 jaksoa ja kaksi seuraavaa ovat lataamassa. Alan katsomaan Kannazuki no Mikoa (tai
mikä lie shoujo-ai -sarja onkaan), kun Mari alkaa katsomaan Lovelessiä.
Olen saanut Marille, Moonylle ja Gipiille vasta joululahjat hankittua. Huaaaah~~. Pitkä projekti. Sain itselleni Dream Kiss kolmosen ja
nelosenkin!!! <3 ^^ Joopa joo...